STOP THE PRESS!

Kaverille ei jätetä

kaverille_ei_jatetaOhjaus: Taneli Mäkelä, Mikko Mattila
Käsikirjoitus: Taneli Mäkelä, Pirkka-Pekka Petelius, Mikko Mattila, Jukka Halttunen
Tuotanto: Pirkka-Pekka Petelius, Ilmo Laevuo
Pääosissa: mm. Martti Suosalo, Jari Pehkonen, Anu Sinisalo, Taisto Reimaluoto, Vesa Vierikko, Kari Väänänen, Eero Aho
Arvio: 4/5

Kaverille ei jätetä oli vuosina 1999-2003 pyörinyt Taneli Mäkelän ja Pirkka-Pekka Peteliuksen ideoima TV-sarja, joka nautti jonkinlaista kulttisuosiota. Kyseessä ei ole perinteinen sketsiviihde vaan 45 minuuttia kestävistä jaksoista jokainen on oma kokonaisuutensa. Vanhat viihdesotaratsut Mäkelä ja Petelius vastaavat pääosin ainakin tämän ensimmäisen DVD-kokoelman tarinoista mutta mukana on myös Mikko Mattilan ja Jukka Halttusen käsikirjoittamia ja ohjaamia stooreja.

Tarinoiden erilaisuus on koosteen sekä vahvuus että haitta. On tietysti hyvä, että kokonaisuuteen mahtuu erilaisia näkökulmia mutta toisaalta kun katsoja totutetaan edellisessä jaksossa vaikkapa rätväkkään huumoriin, saattaa seuraava 45-minuuttinen ollakin kokonaisilmeeltään synkeämpi eikä ollenkaan niin pinnallisesti humoristinen. Todennäköisesti tämä on ollut tekijöiden tarkoituskin. Kaikenkaikkiaan tämä ensimmäinen boksi sisältää maukasta monipuolista Suomi-draamaa, kunhan tottuu monimuotoisuuteen.

Velvet vision räjäyttää aluksi pankin. Tarina suuruudenhullusta teatteriproduktiosta onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä pähkähullu että todenmukainen. En tiedä avautuuko tämä katsojalle, joka ei liiemmin teatterimaailmaa tunne mutta kyllähän tämä naurattaa niin että seinät soivat ja silmistä vesi vuotaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole osoittelevaa ja alleviivaavaa hah-hah-huumoria vaan hauskuus kumpuaa pienistä yksityiskohdista ja oivalluksista. Hienot tyypit, muheva teksti ja viisto loppuratkaisu takaavat tälle kokoelmalle lentävän lähdön. Velvet visionin kaltaista meininkiä odottaisi enemmän mutta toinen jakso Finni jää pikkuhauskaksi pölhötarinaksi. Huhuista ja totuuden vääristämisestä teemansa saava tarina ei yllä edellisen helmen kanssa aivan samalle tasolle mutta esittelee onnistuneen tyyppikategorian, jota mielellään katselisi muissakin yhteyksissä. Jaksoa vaivaa tietty pysähtyneisyys ja liian pitkät kohtaukset eikä johdonmukaisuuskaan oikein ole valttina tälle ketjukertomukselle. Kolmas kertomus Taksikuski on levyn heikoin lenkki. Hieman tylsähkö ja alusta saakka ennustettavissa oleva käsikirjoitus ei saa tukea ohjauksen eikä edes näyttelijätyön erikoisesta vahvuudesta. Kauhukertomukseksi äityvä pirssisuharin kohtalo ei ole edes kovin hauska. Levyn loppua kohti meininki onneksi paranee. Kalamies Sakari alkaa viipyilevästi, kuin antaen odottaa yllätystä ja kyllähän sellainen lopulta tuleekin. Suru ja ilo elävät tässä tarinassa läsnä koko ajan ja ohjaaja on onnistunut olemaan näyttämättä katsojalle kaikkea. Osa tarinan taustoista jää arvailujen varaan. Mitään röhönauruja ei tämäkään jakso kirvoita vaan lähinnä säälinsekaisten tunteiden alle jääviä hetkellisiä hymähtelyjä. Levyn lopettava Asessorin Mieshuolet on taas räväkkää menoa ja itseasiassa tyypillistä Peteliusta. 40-luvun Suomifilmien tyyliin toteutettu lyhytelokuva riemastuttaa, vai pitäisikö sanoa jopa pelästyttää, katsojat tyyliin täysin sopimattomilla äkillisillä rivouksilla. Tyylihän tuli jossain määrin tutuksi jo Peteliuksen aiemmassa tuotannossa, muun muassa Pulttiboysissa. Riemukas mustavalkopastissi ei ole tietenkään tarinaltaan sinänsä mikään kaksinen mutta jo pelkästään tyylinsä ja näyttelijätyönsä takia melkoinen herkkupala.

Näyttelijätyö on kautta linjan takuuvarmaa tavaraa. Päällimmäiseksi nousee Martti Suosalon Velvet vision- jakson huikea lavastaja, joka on samalla kertaa uskottava, ärsyttävä, hullu, umpihauska ja röyhkeä. Todellinen Suosalo-show! Jani Volanen tekee Finnissä rääväsuisesta taksirengistä sivuhahmon, joka jätetään tuhlaavasti käyttämättä loppuun saakka. Toivottavasti suhari saa vaikkapa kokonaan oman soolonsa myöhemmissä Kaverille ei Jätetä- jaksoissa. Taisto Reimaluoto saa katsojien sympatiat rakentaessaan upeasti Kalamies Sakarista julmetun tunteellisen mutta kaltoinkohdellun entusiastin. Asessorin Mieshuolet on kauttaaltaan näyttelijätyön suurta juhlaa ja voisin kuvitella näyttelijöillä olleen moinen vanhahtava filminäyttelytyyli melkoisen vaikea omaksua. Lopputulos on kuitenkin riemukas. Käsikirjoituksen eduksi on laskettava, että Taksikuskia lukuunottamatta jaksot voisivat oikeastaan edetä mihin suuntaan tahansa ja ovat siinä mielessä ennalta-arvaamattomia. Myös dialogi on elämänmakuista ja uskottavaa ja ohjaus perusvarmaa työtä muutamaa erikoista ratkaisua lukuunottamatta.

Extrassa Petelius ja Mäkelä hölisevät joutavia ja puhuvat tylsästi puhki jo nähtyä ja puivat omaa tekoprosessiaan, mikä on aina kyseenalaista. Moite myös siitä, että kun kuitenkin jaksoja julkaistaan tulevaisuudessa DVD:nä lisää, niin olisihan niitä voinut samoihin kansiin kerralla laittaa useamman kuin viisi. Jäi nimittäin hieman nälkä nähdä lisää…

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by Oy Säihky / Panvision, 2006