STOP THE PRESS!

Erikoisnäytökset taidehistoriasta valkokankaalla keräävät kehuja ja yleisöä

Taideaarteista ja –historiasta kertovat Event Cinema sisällöt ovat saaneet erinomaisen vastaanoton ja yhteensä keränneet jo yli 3500 katsojaa Suomen elokuvateattereissa. Valkokankaalla on nähty sekä taidenäyttelyitä että museokierroksia ja nämä ovat vakiinnuttamassa paikkaansa ohjelmistossa.

Loppukesän ohjelmistossa on Fabergé – Aivan oma maailmansa –taidedokumentti, joka kertoo kultaseppätyön arvostetuimman nimen, Fabergén kiehtovan tarinan. Se on harvinainen tilaisuus tutustua nerouteen, joka loi kautta aikain hienoimpiin kuuluvat esineet, ennen kuin palaavat yksityiskokoelmien kätköihin. Esitys torstaina 9.7.

Taidenäyttelyt valkokankaalla –elokuvasarjasta uusitaan yleisön toiveesta Tyttö ja helmikorvakoru, Van Gogh ja Impressionistit. Esitykset ovat elokuussa 17.8. – 31.8.

Syyskuussa pääsemme yksityiskierrokselle elokuvassa Eremitaasi – Paljastaa salansa. Pietarin Eremitaasi on yksi maailman suurimpia ja vanhimpia museoita. Museo täytti viime vuonna 250 vuotta ja avasi sen kunniaksi ovensa tämän dokumentin tekijöille ja sen kokoelmissa on yli kolme miljoonaa taideaarretta. Dokumentti vie katsojat jännittävälle matkalle museon myrskyisään historiaan keisarillisesta palatsista taidemuseoksi. Näin lähelle taideaarteita ei museovierailulla pääse. Esitykset ti 8.9. ja su 13.9.

Esitykset ovat Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Liput myynnissä elokuvateattereista ja niiden verkkokaupoista.