STOP THE PRESS!

Pullukka run keräsi ennätysmäärän juoksijoita Vierumäelle

Pullukka runPullukka Run, kaikenikäisille ja -kokoisille suunnattu hyvän mielen juoksutapahtuma, pisti Sami Hedbergin johdolla osallistujiin liikettä poutaisessa säässä Vierumäellä 11.7.2015. Kolmatta kertaa järjestettyyn tapahtumaan osallistui n. 800 juoksijaa, jotka saivat vetää lenkkinsä Vierumäen hienoissa maisemissa. Osallistujamäärä jälleen kerran lähes tuplaantui viime vuodesta.

”Mahtavinta tällaisten tapahtumien tekemisessä on se, kun näkee ihmisiä juoksemassa hymy korvissa ja toinen toistaan tsempaten vaikka tuskallista välillä olisikin. Koko tapahtumapäivän ohjelma Samin stand up shown lisäksi peteparkkosineen ja livebändeineen juoksun lisäksi on kyllä jotain ainutlaatuista ja kokemisen arvoista! Tervetuloa ensi vuonna!”, kehoittavat tapahtuman tuottajat Elisa Joki-Anttila ja Johannes Hänninen.

Pullukka Run kutsui ihmisiä liikkumaan ilman suorituspaineita ja hauskaa pitäen. Osallistujat saivat valita kahdesta matkasta itselleen sopivimman, ja perheen pienimmät kokeilivat Lasten maratonia ja Minimaratonia. Juoksijoiden oli mahdollisuus osallistua samalla hyväntekeväisyyteen ja lahjoittaa panos Sydänlapset ja -aikuiset ry:lle. Illan päätteeksi osallistujat treenasivat vielä vatsalihaksiaankin Hedbergin stand up -keikalla.

Kuntoiluun hurahtanut koomikko Sami Hedberg oli asettanut itselleen julkisen tavoitteen: Pullukka Runin alkaessa painoa on oltava alle 100 kiloa. Hedbergin 99,9-projekti päättyi torstaina onnellisesti, kun koomikko astui julkisesti vaa’alle, joka näytti 99,8 kilon loppulukemaa. Hedberg oli pudottanut yhdeksässä kuukaudessa yhteensä 30 kiloa ja tehnyt samalla 365-kiertueensa keikkoja, joilla hän tähtää Guinnesin maailmanennätykseen. Hedberg aikoo tehdä tämän vuoden aikana maailman eniten yli tunnin mittaisia stand up –keikkoja. Onnistuuko tavoite, se selviää perjantaina 11.12.2015 Hartwall Areenalla, jonne koko kiertue huipentuu.

Pullukka Run järjestetään seuraavan kerran 9.7.2016. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokoontunut Pullukkalauma-treeniryhmä jatkaa toimintaansa ensi keväänä. Ilmoittautuminen Pullukkalaumaan aukeaa alkuvuodesta 2016.