STOP THE PRESS!

Swallow the Sun Suomen kiertueelle tammikuussa

Melankolisen doomin kotimainen ykkösnimi Swallow the Sun julkaisee jo ennakkoon ylistetetyn tripla-albumin ”Songs from the North I, II & III” perjantaina 13.11.2015.

Hetki sitten yhtye ilmoitti lähtevänsä marras-joulukuussa mittavalle Euroopan kiertueelle yhdessä Wolfheartin kanssa. Kotimaiselle yleisölle yhtye aikoi esiintyä vain Unioni festivaaleilla Helsingin The Circuksessa tulevana lauantaina 7.11. ja tarjota astetta rankemmat Tapaninpäivän tanssit Jyväskylän Lutakossa 26.12.

Fanien toiveet ovat nyt kuultu, ja Swallow the Sun julkistaa tekevänsä alkuvuodesta 2016 peräti seitsemän kotimaan keikan ”Songs from the North” -kiertueen. Yhtye nousee tammikuussa maan ykkösklubeille aina Helsingistä Ouluun ja Turusta Joensuuhun. Lipunmyynti alkaa perjantaina 6.11.

Songs From the North -kiertue:
7.1.2016 Turku, Logomo
8.1.2016 Tampere, Klubi
9.1.2016 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
15.1.2016 Joensuu, Kerubi
16.1.2016 Oulu, 45 Special
22.1.2016 Lahti, Finlandia-Klubi
23.1.2016 Helsinki, Nosturi

”Songs from the North I, II & III” on yhtyeen kuudes pitkäsoitto, joka on jatkumoa yhtyeen edellisille albumeille. Vaikka tripla-albumin levyt ovat erilaisia toisiinsa nähden, ne muodostavat yhden kokonaisuuden: yksi tarjoaa perinteistä Swallow the Sunia, toinen doomia ja kolmas akustishenkistä tunnelmointia.

Katso lyriikkavideot kolmelta Songs from the North I, II & III -albumilta:
I – https://youtu.be/n2gDskxLLMc
II – https://youtu.be/3knypJ_DNGI
III – https://youtu.be/MGsEG2H0MWg

SWALLOW THE SUN -kokoonpano:

Juha Raivio – kitara
Markus Jämsen – kitara
Mikko Kotamäki – laulu
Matti Honkonen -basso
Aleksi Munter – koskettimet
Juuso Raatikainen – rummut

http://www.swallowthesun.net
https://www.facebook.com/swallowthesun
https://twitter.com/swallowthesunfi