STOP THE PRESS!

Suomen suosituin juhannus Himoksella jo 18. kertaa

Keskikesän ykköstapahtuma, legendaarinen Himos Juhannus vietetään torstaista lauantaihin 23.-25.6.2016. Yli 40 000 juhlijaa pääsee jälleen nauttimaan huippuartistien virittämästä biletunnelmasta Himoksen ainutlaatuisessa suvessa. Juhannusareenalle on kiinnitetty muun muassa stadionluokan artisti Cheek, joka vietti loppuunmyytyjen stadiokonserttiensa jälkeen vuoden sapattivapaan ja palasi elokuussa areenoille. Alkuvuoden niin ikään loppuunmyydyn jäähallikiertueen jälkeen Cheekistä voi nauttia ulkoilmassa uudistuneessa Himos Parkissa maan railakkaimpien juhannuspartyjen merkeissä.

Himos Juhannuksen bileet sinetöi yksi tämän hetken kuumimmista viihdyttäjistä, Antti Tuisku, joka on tehnyt selvää jälkeä kaikilla ”Peto on irti” -keikoillaan. Viime kesästä startannut huikea menestystarina jatkuu.

Suven pääjuhlan hurmos syntyy rap-duo JVG:n kapellimestaroidessa illan meiningit. ”Häissä” -biisillä breikannut kaksikko julkaisi alkuvuodesta viimeisimmän ”Voitolla yöhön” -albumin, jolta irrotettu radiohitti ”Tarkenee” jyrää myös Spotifyssa ja Youtubessa. Himoksen estradilla nähdään myös kaikkien aikojen menestynein kotimainen DJ ja säveltäjä Darude, jonka Sandstrom-biisi on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä instrumentaalisista julkaisuista.

Kansainvälisestä repertuaarista Himokselle saapuvat norjalainen Staysman & Lazz (NOR), joka osallistui maansa euroviisukarsintoihin ”En Godt Stekt Pizza” -biisillä ja ruotsalainen DJ-duo Vigiland. Lisää julkistuksia tulossa!

Himoksen tapahtuma-alueeseen ja sen viihtyvyyteen on viime vuosina satsattu runsaasti. Päälavan ja 2800 neliöisen Tent Stagen välissä sijaitsee katettu katsomoravintola Riemu, josta on esteetön näkymä lavoille, 100 sisävessaa ja hulppeat yli 2000 asiakaspaikan ravintola- sekä VIP-palvelut.

Himos Juhannukseen on myynnissä 31.12.2015 saakka erikoiserä kolmen päivän lippuja hintaan 99 euroa sisältäen palvelumaksut.

Ennakkolipunmyynti
Joulunajan erikoislippuerä ennakkomyynnissä 31.12.2015 saakka Lippupalvelussa, Lippupisteessä ja Tiketissä.

Liput
Joululippu 3 päivää (to-la) 99 euroa.

Ikäraja
K-18

#himosjuhannus
Facebook
www.himosjuhannus.fi