STOP THE PRESS!

Kotimaisilla elokuvilla jo lähes 2,5 miljoonaa katsojaa

Modernin elokuvatilastoinnin ajan (1970->), vuonna 2012 saavutettu kotimaisten elokuvien katsojaennätys,  2,35 miljoonaa, on ylittynyt 110 000 katsojalla jo tässä vaiheessa vuotta. Tällä hetkellä kotimaisilla elokuvilla on ennätykselliset 2,46 miljoonaa teatterikävijää. Peräti viisi elokuvaa on ylittänyt 200 000 katsojan rajan ja jopa kahdeksan elokuvaa 100 000 katsojan rajapyykin.

Kaiken kaikkiaan teatterit ovat keränneet lähes 8 miljoonaa kävijää, joka on yli miljoona kävijää enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus on peräti 30 %.

Eniten katsojia on kerännyt uusin Bond-elokuva 007 Spectre jolla on jo yli 560 000 teatterikävijää. Toiseksi eniten kävijöitä on saanut Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous, 505 000 katsojaa. Kolmanneksi katsotuin Kätyrit-animaatio on kerännyt lähes 402 000 kävijää.

Kaikkien kotimaisten elokuvien katsojaluvut löytyvät täältä.

Lähde: SES