STOP THE PRESS!

Dave Lindholm – Ajaton on ajoissa

dave-lindholm-ajatononajoissa_prpage Tuotanto: Kuja Salmi / Kujalandia
1. Liljan Lei 2. Tuuli 3. Sivukadulla 4. Art tourist 5. Ohion Napoleon 6. Se on…kovaa 7. Hiljaisuuden aika 8. Niin kuin meri tuntee veden 9. 63 & 36 10. Kuka on oikeassa huomenna? 11. Merikotka
Arvio: 4/5

Isokynä perusasioiden äärellä. Kitara, basso ja perkussiot. Laulukielenä suomi. Varmasti kaikki tietävät minkälaista tavaraa on luvassa.

Paitsi että eivät ehkä välttämättä hoksaa, että luvassa on 11 kappaleen nippu sangen mielenkiintoisia musiikkiesityksiä. Ei kikkailuja, ei koneita. Daven iso kynä on oivassa terässä. Kappaleet ovat tarpeeksi yksinkertaisia kaltaisellenikin tolvanalle mutta silti ah niin kiehtovia ja koukuttavia. Dave ei ole koskaan ollut mikään sankaritenori mutta vanhemmiten on lauluääneen karheutunut peräti tomwaits- tai leonardcohen-maisia sävyjä. Ja hyvä niin.

Levy lupaa hyvää heti alusta alkaen. Yksinkertaisella kitarariffillä varustettu Liljan Lei vie helposti mukanaan levyn maailmaan ja eipä sieltä tarvitse poistuakaan ennen kuin Merikotkan uljas instrumentaalieteerisyys sieltä tiputtaa. Ajaton on ajoissa on ennenkaikkea vahva kokonaisuus ja kun mukana on hyviä yksittäisiä tunnelmapaloja, ei tästä paljon moitteelle jää sijaa. Isolla orkesterilla ei nyt todellakaan päästä juhlimaan mutta joskus vähemmän on enemmän. Henrik Otto tehköön nyt taivaassa omia juttujaan, Dave vääntää juuri nyt tätä blueskaavaa. Toimivasti.

Välillä levyn korostetun karu yksinkertaisuus alkaa jopa huvittaa. Tilaa ainakin jää laululle ja tarinoille, joissa Dave on aina kunnostautunut. Sillä ei ole väliä tajuaako niistä mitään mutta ainakin miehen tapa valua lyriikoina levyraidalle on omaperäistä. Hannu Kilkin basso ja Kuja Salmen rummut ovat lähinnä tukijoukoissa, kun Lindholmin vokalisointi ja kitarismi on pääosassa. Dave on Tuomarin kanssa siinä samassa asemassa, että mitä tahansa voi odottaa ja yleensä mitä tahansa tuleekin. Harvoin kai kummankaan kohdalla isommin pettyy.

Yksittäisiä kappaleita on oikeastaan turha enempää lähteä ruotimaan. Ällistyttävää on, että näillä aineksilla syntyy jokseenkin monipuolinen levy – jos nyt sanalla monipuolinen tarkoitetaan tässä yhteydessä rouhevan kotimaankielisen bluesrockin sisällä pysymistä. Kaikissa kappaleissa on omanlaisensa tarttumapintaa eikä levy tunnu missään vaiheessa väkisintehdyltä tai nuivalta. Aika hyvin konkari-tason hebeltä.

63-vuotiaalla Ralf Henrikillä on selvästi vielä paljon annettavaa ja takuuvarma kuulijakuntansa. Soisi tämän levyn leviävän laajemmaltikin, toki. Mutta Dave ei ole markkinapelle. Vain Elämäästäkin mies on kovasanaisesti kieltäytynyt. Mitä, emmekö muka haluaisi kuulla Kasmirin versioivan vaikkapa tämän levyn kappaletta Se on…kovaa?

Juu, emme.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Johanna Kustannus, 2015