STOP THE PRESS!

Sami Hedbergin 365 keikan vuosi huipentui Hartwall Areenalle – ja maailmanennätykseen

SAMI HEDBERGIN 365 KEIKAN VUOSISami Hedbergin kiireinen vuosi huipentui Hartwall Arenalla perjantaina 11.12.  365-kiertue kattoi nimensä mukaisesti 365 keikkaa ympäri Suomea vuoden aikana.

Hedberg rikkoi myös Guinnessin maailmanennätyksen kiertueen aikana. 200 keikan ennätysraja ylittyi syyskuussa, ja koko kiertueen 365 keikasta ennätyksen osaksi kertyi kaikkiaan 309 esiintymistä. Kriteereihin kuului, että keikan tuli kestää vähintään tunnin ja yleisössä oli oltava vähintään sata henkilöä.
Paikalla Harwall Arenalla oli Guinness World Recordsin virallinen valvoja Jamie Clarke, joka ojensi Samille todistuksen ennätyksen rikkomisesta.
Kiertueellaan Hedberg keikkaili ympäri Suomen sellaisissakin kunnissa, joissa stand up’ia ollut juurikaan ollut aiemmin tarjolla.  Ruuhkaisempina aikoina esiintymisiä kertyi mittariin kolmen keikan päivävauhdilla.

“On ihan käsittämätöntä ajatella taaksepäin koko vuotta ja miettiä kuinka monta ainutlaatuista hetkeä on takana. Tämä on hienointa, mitä olen saanut tehdä ja kiitän siitä koko Suomea; paikkakuntia, kyliä, kaupunkeja ja ennenkaikkea kaikkia tuhansia nauravia ihmisiä yleisössä. Tämä kiertue on työllistänyt monta hienoa ihmistä tänä vuonna. Eniten arvostan koko työryhmääni, jonka kanssa teimme yhdessä maailman suurimman stand up –kiertueen. Nyt on maailman hienoin olo”, summaa Hedberg tuntemuksiaan.

Samin vuoteen on mahtunut myös muutaman tv-ohjelman kuvaukset, 30 kilon laihdutus Pullukka Run –juoksutapahtuman yhteydessä sekä kruunaus Vuoden positiivisimmaksi helsinkiläiseksi. Lisäksi hänestä tuli Suomen World Visionin lähettiläs.

Koko kansan viihdyttäjä jää talvitauolle loppuvuodeksi. Keväällä Hedbergiä odottavat vuoden 2015 katsotuimman kotimaisen elokuvan Luokkakokouksen jatko-osan kuvaukset. Myös stand upiin liittyviä uutisia on odotettavissa, niistä Hedberg lupaa kertoa lisää vuodenvaihteen jälkeen.