STOP THE PRESS!

No Escape – Ei pakotietä

no_escape_blu_rayOhjaus: John Erick Dowdle
Käsikirjoitus: John Erick Dowdle, Drew Dowdle
Tuotanto: David Lancaster, Michel Litvak, Drew Dowdle
Pääosissa: Owen Wilson, Lake Bell, Pierce Brosnan, Sterling Jerins, Claire Geare
Arvio: 3/5

Amerikkalaisperheen komennusreissu Kaukoitään muuttuu painajaiseksi, kun maan johto syöstään vallasta ja helvetti pääsee irti. Kaikki valkoiset ovat vapaata riistaa, etenkin Owen Wilsonin esittämä vesiyhtiön insinööri, jonka työnantajaa pidetään suurimpana syyllisenä maan sisällä aiheutuneisiin konflikteihin ja terroristien kostonhimoon. Kiväärin silmään naulitun nelihenkisen lapsiperheen selviytyminen alkaa kuulostaa lähes mahdottomalta tehtävältä.

John Erick Dowdle on ollut mukana käsikirjoittamassa ja ohjannut henkeäsalpaavan jännärin, josta ei puutu pakokauhua ja yllättäviä käänteitä. Villisti laukkaava kuvaus on omiaan välittämään varsin kouriintuntuvaa kauhuntuntua kotikatsomoihin.

Tarinan laajempaa kehystä ei edes pyritä avaamaan, sillä reilu puolitoista tuntia käytetään tehokkaasti aikaa vastaan juoksemiseen. Myöskään keskeisten henkilöiden kasvukäyrä ei tässä elokuvassa pääse häikäisemään, jos sellaisena ei pidetä fyysistä pakoyritystä maanisten kapinallisten kynsistä. Uudesta aluevaltauksesta vastaa romanttisten komedioiden kärkimies Owen Wilson, joka vaihtaa roolillaan nössöilystä toimeen. Uusi nahka sopii surusilmälle oikein mallikkaasti ja kasvoista välittyy tahto selvittää pesue takaisin turvalliselle maankamaralle. Ja siinä rytäkässä ei omalle romahdukselle ole varaa.

Perusasetelma “Amerikka vastaan muu maailma” on jo loppuunkaluttu, mutta muuten kujanjuoksu toimii ja hirvittää.

Sini Kantola for smackthejack.net

Traileri:
me>