STOP THE PRESS!

Lonesome Jim

lonesome_jimOhjaus: Steve Buscemi
Käsikirjoitus: James C. Strouse
Tuotanto: Gary Winick, Jake Abraham
Pääosissa: Casey Affleck, Liv Tyler, Kevin Corrigan, Mary Kay Place
Arvio: 3,5/5

Vanha näätänaama Steve Buscemi tunnetaan ennen kaikkea näyttelijänä ja mm. Coenin veljesten luottosellaisena mutta tätä nykyä miehen taiteellista panosta saadaan yhä enenevässä määrin seurata kameran toiselta puolelta. Ohjaajana miehen kuuluisin työ lienee 10 vuoden takainen Trees lounge sekä neljä Sopranos-jaksoa.

Uusin Buscemi-pätkä on Lonesome Jim, jossa mielestäni veljeään Beniä parempi näyttelijä Casey Affleck esittää nimiosan Jimmyä, joka palaa häntä koipien välissä Manhattanilta kotikylään susirajan ja Jumalan selän kantamattomiin. Kirjailijaura ei ole tuonut odotettua menestystä eikä itse asiassa edes leikkeleitä leivän päälle, sillä elanto on pitänyt Nykissä repiä lemmikkihurttien virtsarakoista. Eipä ole siis helppo pala niellä ylpeys ja raahustaa hössö-äidin, perusteettomasti tiukkiksen isäpapan ja katastrofaalisesti luuseroituneen isobroidin hoteisiin. Pian baarista löytyy sisar hento valkoinen ja katseet iskevät tulta. Sitten pitäisi selvitä laumasta koripallotunareita, huumepoliisista ja kullan kanssa eriävistä tulevaisuudenhaaveista ennen kuin lopussa seisoo kiitos.

Kannessa Lonesome Jimiä väitetään romanttiseksi komediaksi ja sellaiseen genreenhän tämä nyt ehkä lähinnä saadaankin ympättyä mutta toisaalta termi vie hieman hakoteille; Nyt kun eivät hughgrantit eivätkä juliarobertsit hyppele pirtsakoina ja poreammeesta tulleen raikkaina vaan elämä jurnuttaa paikallaan, hommat eivät niinsanotusti lähde ja häviäjyys paistaa otsasta. Huumorikaan ei ole tyypillistä Hollywood-hihittelyä vaan sangen viistoa ja peräti tummaa. Jimin kylän meininki on kuin Suomessa ikään, turhia ei lörpötellä ja tunteiden näytön kanssakin on vähän niin sekä näin ellei satu olemaan höpsö äitimuori. Kun Jim intoutuu avaamaan suutaan, sieltä tuleekin vääriä sanoja ja seurauksena on Tim-veljen kooma ja yksi lähes särkynyt sydän. Buscemi osaa luoda hienosti tällaista verkkaista maailmankuvaa, jossa huumori on syvällä ytimessä mutta se kuitenkin on. Ja löytyessään sieltä se muodostaa riemukkaita tunnelmia ja jää mieleen pyörimään enemmän kuin ns. varsinaisissa komedioissa.

Lonesome Jimissä on useita niin pähkähulluja kohtauksia, että tekee mieli hieraista silmärähmät huitsiin ja tarkistaa lääkitys. Varsinainen juonihan junnaa paikallaan, mikä on sääli, sillä Buscemi ja käsikirjoittaja James Strouse olisivat varmasti saaneet halutessaan elokuvan enemmänkin sisältöä mutta tällä kertaa on päädytty ratkaisuun kuvata ainoastaan lyhyttä ajankaarta Jimin perheen elämässä ja päähenkilön jonkinlaista kasvutarinaa. Kovin kliseinenhän tämä on: Kotiinpaluu, outo perhe, pieneltä paikkakunnalta löytyvä sussu, vaikeudet virkavallan kanssa…Tämä on nähty monesti aiemminkin mutta Buscemin kunniaksi on nostettava tapa kertoa. Kohtauksissa ei ole kiire, usein kamera seuraa tapahtumia kuin salaa matkan päästä ja leikkauksia on harvassa. Vajaat puolitoista tuntia riittää hyvin sekä katsojalle että varmasti myös ohjaajalle kertomaan kaiken haluamansa. Pidempi olisi mennyt jo venytetyn tylsyyden piikkiin, siinä rajoilla kun häilytään nytkin. Tietty ennalta-arvattavuus syö kyllä sekin terää.

Ei tämä maata mullista mutta hassua katsottavaa ajoittain tarjoaa. Kaikki näyttelijät tekevät elokuvaan sopivasti vinksahtaneita tyyppejä paitsi ehkä Liv Tyler, jonka Anika on onnistunut jotenkin säilyttämään ällinsä peräpohjolassa. Moni käsikirjoituksen käänne on epäuskottava mutta senkin Buscemi kuittaa vyöryttämällä vastapainoksi jotain, mihin ei tiedä suhtautuako nauraen, itkien, säälien vai huutaen.

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by IFC Films, 2006

Traileri: