STOP THE PRESS!

Sinä, minä ja Dupree (You, Me and Dupree)

sina_mina_dupreeOhjaus: Anthony & Joe Russo
Käsikirjoitus: Mike LeSieur
Tuotanto: Owen Wilson, Mary Parent
Pääosissa: Owen Wilson, Kate Hudson, Matt Dillon, Michael Douglas
Arvio: 3/5

Sinä, minä ja Dupree on ohjaajien Joe ja Anthony Russo ensimmäisiä koko illan elokuvia. Aiemmin veljeskaksikolta on ilmestynyt lähinnä TV-komedioita. Siirtyminen valkokankaalle käy ihan sujuvasti mutta omaa tyyliä ei pitäisi arastella tuoda esiin vielä voimakkaammin, kuten nyt tuntuu käyvän.

Tämä elokuva rullaa jossain romanttisen komedian ja pölhöfarssin välissä, haluten varmaan olla molempia. Katsoja vaan ei oikein tiedä miten siihen suhtautua. Alussa vietetään Mollyn ja Carlin häitä ja kun best manina toimiva Dupree on eksynyt kokonaan toiselle saarelle ja toikkaroi lentokoneella paikalle, on jo silloin arvattavissa, että kyseinen miekkonen tulee aiheuttamaan nuorelle parille vielä runsaasti hankaluuksia. Ja näinhän se on. Dupreelta menee kämppä alta ja hän muuttaa Petersonin pariskunnan luo. Kolmikon elämäntavat eivät vaan oikein tuppaa sopimaan yhteen ja vain pariksi päiväksi sovitun majoittumisen kestettyä viikkotolkulla, alkavat palaa niin käämit, sillat kuin ihan konkreettisesti sohvatkin. Lopulta monien asetelmamuutosten perästä onkin selviö, että Dupreen läsnäolo kerrassaan pelastaa koko orastavan avioliiton.

Jo heti ensi alkuun ihmetyttää, miten täysin eri puista veistetyt miekkoset Carl ja Dupree voivat olla parhaita ystävyksiä. Dupree on Kolumbuksen Päivästä kansallista vapaapäivää haluava sottainen elämäntaiteilija, siinä missä Carl on jämpti uraohjus appiukkonsa rakennusfirmassa. Miesten erilaisuus olisi mehukas pala käsikirjoittajan ammennettavaksi mutta siitä ei ole oikein revitty kaikkea riemua irti. Lähtökohta muutenkin olisi herkullinen: Suloinen nuorikkovaimo, miehen renttukaveri ja molempia miellyttämään pyrkivä aviomies kaikki saman katon alla mutta ideaa ei oikein saada kantamaan. Lupaavan alun jälkeen käsikirjoitus laimentuu ja alkaa pyöriä paikallaan seuraten Dupreen on/off-suhdetta sekä nuoreen pariin että omiin sekaviin kuvioihinsa. Mielenkiintoisinta seurattavaa on henkilöiden ja heidän välistensä suhteiden muuttuminen. Sitä mukaa kun sydämeltään lämpimän Dupreen välit Mollyyn lämpenevät, ne taas Carlin kanssa muuttuvat viileämmiksi. Kate Hudsonin Molly on alussa suorastaan ärsyttävä ylipirteä morsmaikku mutta saa onneksi elokuvan edetessä syvyyttä, tosin ehkä lähinnä toiseen suuntaan ärsyttävästi. Matt Dillon tasapainottelee kaljoitteluiltojen ja aviovelvollisuuksien rajoilla, kunnes kaikki rajat hämärtyvät ja pöytä puhdistuu jopa violentilla tavalla. Soppaa sotkee vielä Carlia kohtaan avointa antipatiaa tunteva Douglasin esittämä appi ja pomo, joka hänkin joutuu, tietysti tarinan katalysaattori Dupreen kautta, avaamaan silmänsä ja tarkistamaan kantojaan.

Elokuvan ongelma on, ettei se oikein komediaksi ole kyllin hupaisa mutta vakavasti otettavaksi draamaksi taas aivan liian kieliposkinen. Olisin vetänyt tyylisuuntaa selkeästi enemmän kolhoilua kohti, jolloin Owen Wilsonin Dupreestakin olisi saatu enemmän irti. Nytkin Wilson toki on elokuvan moottori ja paras hahmo verrattuna muuhun, rutiinisuorituksilla purjehtivaan pääosatrioon. Silti Dupree jää vähän mielenkiinnottomaksi. Toki hän katsojan sympatiat kerää, niin riesa kuin onkin, mutta vain joissain kohtauksissa lievästi pirskahteleva absurdius olisi kernaasti voitu uskaltaa ottaa kunnolla esille. Niin paljon aineksia olisi oikein salit naurulla räjäyttävään komediaklassikkoon ollut sivuosa-kahjoineen ja aasialaispornokokoelmineen, että ihan säälittää käyttämättä jääneet mahdollisuudet. Myöskään koko elokuvan ajan sivujuonena ollutta Dupreen romanssia ei viedä loppuun asti, mikä tuntuu jo selvältä mokalta. Loppukohtaus, tai oikeammin –kohtaukset, on muutenkin sellaista lankojen yhteen solmimista, että on todellinen ihme, ettei siihenkään sitten kerralla ole kasattu kaikkia aineksia. Jotenkin tuotoksesta heijastuu jonkinlainen irrationaalisuus ja jopa varman päälle laskeminen. Onko ohjaajilla ollut jopa erimielisyyttä tarinan kertomistavoista ja lopputuloksena on kompromissi?

Tällaisenaan Sinä, minä ja Dupree on sinällään kelpo viihdyke ja pikkumukava tarina kaiken voittavista rakkaudesta ja ystävyydestä mutta ei sen kummempaa.

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by Universal Pictures 2006

Traileri: