STOP THE PRESS!

Emma Gaala 2016 -ehdokkaat on julkistettu

EmmaMaamme suurin ja arvostetuin vuotuinen musiikkialan palkintojenjakotilaisuus Emma Gaala järjestetään jälleen 11.3.2016. Tunnustusta kuluneen vuoden aikana kotimaisen musiikin saralla ansioituneille tekijöille jakava gaala on nyt julkistanut vuoden 2016 ehdokkaat. Palkintoja jaetaan kahdessakymmenessä eri kategoriassa, joista kahdeksantoista ehdokkaat on nyt julkaistu. Tänä vuonna eniten ehdokkuuksia kahmivat Chisu ja JVG, joista kumpikin saa jännittää pystiä kuudessa eri kategoriassa. Gaalailtana palkitaan lisäksi vuoden striimatuin biisi että vuoden myydyin albumi. Kaikki kategoriat ehdokkaineen löytyvät oheisesta liitteestä. Näiden jo julkistettujen kategorioiden lisäksi on mahdollista, että Emma Gaalassa jaetaan vuosikohtaisesti erikseen harkittavia erikois-Emmoja.

30-vuotiasta Emma Gaalaa juhlitaan näyttävällä artistikattauksella Espoo Metro Areenalla 11.3.2016

Emma Gaala juhlistaa kolmikymmenvuotista taivaltaan upealla artistikattauksella. Espoo Metro Areenan lavalle maaliskuussa nousevat valtavaan nosteeseen uuden albuminsa myötä noussut Antti Tuisku, aiemmin jo yhdeksällä Emma-palkinnolla palkittu Chisu, platinaa uusimmallakin albumillaan myynyt Juha Tapio, nuoren polven artistien ykkösnimet Sanni ja JVG, historian ensimmäisen Vuoden yhtye –Emman vuonna 1985 voittanut Yö, Suomen rockbändien kiinnostavimpaan kärkeen noussut Santa Cruz, Roope Salmisen, Nikke Ankaran ja Teflon Brothersin päräyttävä yhteisesiintyminen sekä viime vuonna julkaistulla esikoissooloalbumillaan kriitikot hurmannut Paperi T, jonka kanssa lavalle nousee 22 Pistepirkko -yhtyeestä tutuksi tullut PK Keränen.

Lippujen ennakkomyynti alkaa tänään

Emma Gaalan lippujen ennakkomyynti alkaa 21.1. klo 14:00 osoitteessa www.radiosuomipop.fi.

Virallinen lippujen myynti käynnistyy Lippupalvelussa maanantaina 25.1. klo 09:00. Liput kannattaa varata ajoissa, mikäli gaalaa haluaa seurata paikan päältä. Emma Gaalaa on mahdollista seurata myös suorana tv-lähetyksenä Neloselta klo 20:00-22:00.

Emma Gaala 2016

Päivämäärä: Pe 11.3.2016

Paikka: Espoo Metro Areena, Urheilupuistontie 3 02200 Espoo

Ovet aukeavat klo 18.00, ohjelma alkaa noin klo 18:30 ja suora tv-lähetys klo 20.00-22:00 Nelosella.

Yleisöä pyydetään saapumaan ajoissa paikalle.

Ennakkomyynti to 21.1 klo 14:00 – 25.1. klo 08:00 http://www.radiosuomipop.fi/