STOP THE PRESS!

Tapio Liinoja – Lapinlahdenkatu

Lapinlahdenkatu[1] Tuotanto: Turenki Records
1. Kuppilan tango 2. Puissa on Absalom 3. Sateet tulevat 4. Ojasta noustaan 5. Ojasta noustaan II 6. Suuri juokseva ihminen 7. Aino kirjoittaa 8. Taas uusi nero 9. Aimon virsi 10. Rakas, ukulele soi 11. Talonmiehen perhonen 12. Hellä Ulla
Arvio: 3,5/5

Aloitan heti ajatusleikillä: Mitäs jos Tapio Liinoja osallistuisi Vain Elämäähän? Näin saataisiin hieman aliarvostetut Lapinlahden Lintujen kappaleet uudelle, suurelle yleisölle tutuiksi ja kun Liinoja on hauska, laulutaitoinen mies niin mikä ettei. 60-vuotta vastikään täyttänyt Liinoja yrittää nyt itse lämmitellä vanhan hittibändinsä kappaleita, niitä omakirjoittamiaan, vähän epätasaisella menestyksellä.

Kaiken huumorikohkaamisen ja Mikko Kivisen munasillaan Toikkaroinnin alle on jäänyt se tosiseikka, että Lappareilla oli liuta oikeasti kovia biisejä. Vahvoja levykokonaisuuksia ei ehkä jälkipolville niinkään jäänyt mutta yksittäiset kappaleet ovat parhaimmillaan osa suomirockin legendaarisinta kaanonia. Itse näen esimerkiksi Pimeys-yhtyeessä jonkinlaista jatkumoa Lapparien musiikilliseen ilmaisuun. Mitä tulee tähän Tapio Liinojan Lapinlahdenkatu- pitkäsoittoon, se alkaa henkilökohtaisesti eniten arvostamallani LL-klassikolla, unohdetulla Kuppilan tangolla. No eihän se ole huono merkki.

Valitettavasti Liinojan uudet tulkinnat jäävät vähän vaisuiksi, alkuperäisteokset soivat koko ajan päässä eivätkä anna rauhaa. Laulajan matala ääni on kyllä rauhoittava ja tuo ihan uudenlaista uskottavuutta kappaleisiin. Joku on joskus todennut, ettei edesmennyt Hiski Salomaa oikeastaan osannut laulaa mutta jotenkin hänen tulkitseminaan kappaleissa oli oikeanlaista räkää ja voimaa. Sitä ei tällä Lapinlahdenkadulla ymmärrettävästi ole haettukaan vaan lähestymistapa on maanläheinen ja sovituksiin on satsattu. Mukana onkin mm. Verneri Pohjolaa ja Jukka Perkoa sekä kaikenlaista muuta ’oikeaa’ muusikkoa. Enää ei taustoja tarvitse hakata mapilla…

Tällaiset uudelleenlämmittelyt ovat lähtökohtaisesti vähän hankalia lähestyttäviä. Siis nämähän olisivat sangen toimivia kappaleita jos originaaleja ei tuntisi. Moni kappale lähestyy hidasta bluesia ja levyn yhteydessä erityiskiitos on kyllä annettava rikkaalle, vaikkakin ajoittain herkän vähäeleiselle sointu- ja sovitusmaailmalle. Oliko Lapinlahden Linnut sittenkään huumorimusiikkiyhtye, herää kysymys. Esimerkiksi hienot Ojasta noustaan- klassikot ovat jopa traagisihkoja tutkielmia yhteiskunnan metropolisoitumisesta. Joukossa on myös yksi itselleni täysin tuntematon kappale, Taas uusi nero, alunperin Grrr-albumilla julkaistu. Sepä täytyy ottaa haltuun ihan originaalinakin.

Kappalemateriaali toimii. Sävellykset ovat Lapparien ainoan musiikkigurun (okei, no ehkä Hande Lemolakin lasketaan…ja Puka…) Pekka Hedkrokin kynästä ja eihän niissä vikaa. Liinoja on sanoittajana piilo-ovela ja pitää muodon ja sisällön laadukkaana. Sovitukset tulikin jo mainittua. Tilanne on siis se, että kokonaisuus on vähemmän kuin kolmen osansa summa. Mikä tästä puuttuu? Se paljon puhuttu jokin.

Josko LL tekisi alkuperäiskokoonpanollaan vielä yhden re-unionin? Josko?

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Turenki Records, 2016