STOP THE PRESS!

Sepi Kumpulainen – Kalevankadun laulava talonmies

sepi_kumpulainen[1] Tuotanto: Playground music
1. Armotonta menoa 2. Mä oon mahtava mies 3. Kutkutusnikotuslääke 4. Rantanen ja koira 5. Pieni kärpänen 6. Talonmiehen poika 7. Minun rakkauteni on puhdasta 8. Kerjäläinen 9. Juuresliha on terveellistä syötävää 10. Hirviö tuli mua vastaan 11. Yö Pariisissa 12. Railakas ilta Venetsiassa 13. Kulttuuri saapui tänne Helsinkiin 14. Taulu
Arvio: 3/5 (täysin hatusta vedetty numero)

No sillä tavalla. Kuulemma Sepin debyytin uusintajulkaisua on jo kovasti ”odoteltu”. Hyvä niin.

Kaikki tuntevat laulavan talonmiehen, jonka kappaleet seilaavat naivismin ja suuren nerouden harmaalla alueella ja joka soittaa kitaraa hyvin omintakeisella otteella. En onnistunut löytämään levyn alkuperäisiä myyntilukuja mutta muistaakseni ne olivat melkoiset. Sepihän taisi olla jonkinlainen musiikillissosiaalinen ihmiskoe – tuutataan julkisuuteen hömelöhkön oloinen tavis kera lievästi lastenlaulumaisten lallatusten ja luukutetaan sitä kovana juttuna. Ja homma meni läpi. Edellämainittu ei ollut mitenkään sarkastinen tai kyyninen saati Sepiä vähättelevä kommentti. Päinvastoin – Sepiähän arvostetaan esimerkiksi muusikkopiireissä sen tosiseikan takia, että hänellä on riittänyt pokkaa tehdä jotain sellaista mitä muille ei olisi tullut luultavasti mieleenkään tehdä. Ja sehän vielä menestyi!

Jossain joku on joskus epäillyt, että Sepi kusettaa meitä. Voin vakuuttaa, että näin ei ole. Hänen taustajoukkojensa vilpittömyydestä en aina ole niinkään varma mutta Kumpulaista välittömämpää muusikkoa saa hakea. Sepi on juttunsa kanssa tosissaan ja miksei olisi. Kuuluuhan tästä debyytin uusintajulkaisustakin tietty hyvä meininki ja mainio fiilis. Se, että biisimateriaali on kauniisti sanottuna ohuehkoa, on siinä verrannossa sitten ihan sivuseikka.

Tarttuvia ja hauskoja, rehellisiä rallatuksia. Niitähän tämä levy on täynnä. Jossain vaiheessahan Sepille soviteltiin dancekuninkaan viittaa ja 00-luvulle tultaessa Erikoismiehet toimi Sepin taustayhtyeenä. Mukana hääri Kari Peitsamoa, Janne Laurilaa ja Safka Pekkosta ja levyhän oli ihan hyvä. Mutta se ei ollut pohjimmiltaan aitoa Sepiä. Sepi on omimmillaan ja puhtaimmillaan tällaisissa ralleissa, joita tämä debyytti pursuaa. Lyhyitä, infantiilehköjä ja sinällään mieleenjääviä pikkulauluja. Tällaista ei kukaan muu tee. Sepi saa siis huseerata omalla kaistallaan kuninkaana kaikessa rauhassa. Ja mieshän tekee keikkaa edelleen. Joskus olen Sepin musisointia onnistunut livenä todistamaankin ja miehellä on myös itseironiaa suhtautua omiin laulelmiinsa niille kuuluvalla keveällä asenteella.

Kalevankadun laulava talonmies- levyn numeraalinen arviointi on täysin mahdotonta. Vetääkö ryppyotsaisesti kriitikkopipo päässä vai päästääkö irti ja antaa Sepin viedä Pariisiin ja Venetsiaan, maailmaansa? Bailatako Sepin mukana vai huomauttaa täysin irrationaalisista asioista, kuten…Äh.
Mitä tästä voi edes muuta sanoa? Huumoria on maailmassa muutenkin liian vähän ja kun hyvä mieli näistä kappaleista tulee niin eihän se huono juttu ole.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Playground Music 1991/2016