STOP THE PRESS!

Plastic Tears – Rhythm Rider

Front_Cover_1518X1518[1] Tuotanto: Propaganda Records
1. Rhythm rider 2. Universal kid 3. Brickfield nights
Arvio: 3/5

Muovikyyneleet on toiminut vasta vaatimattomat 23 vuotta. Siihen nähden yhtyeestä löytyy hämmästyttävän vähän tietoa edes webin ihmemaailmasta. Wikipedia sentään määrittelee helsinkiläisorkan musiikin katurockiksi. Se on hyvä, mennään sillä.

Pari pitkäsoittoa on yhtyeellä vyöllään ja se ei ole ihan liikaa näin kokeneelle bändille, joten selvästikin homma on pidetty harrastuksen tasolla. Kolme uutta kappaletta tarjoilee kuitenkin tämä äänite ja niistä pääsee hyvin mukaan yhtyeen maailmaan. Tälle soisi suurempaakin kuulijakuntaa, sillä meno saa rokkijalan vipattamaan. Kaikesta kuuluu ilo ja rentous. Soitanta ei ole yhtyeen parhaita puolia, eikä laulusolisti Miqu Decemberkään kaikella kunnialla ole mikään freddiemercury mutta menettelee tässä kontekstissa oikein hyvin. Ja kaikesta kuulee, että yhtye on hioutunut soittamaan hyvin yhteen – nyt ikivanha ’puoli kahteen’- vitsi tähän.

Kolmesta biisistä mikään ei nouse yli muiden. Yhtyeen kunniaksi on laskettava kelpo asialle omistautuneisuus ja tasaisen mellevien rockmenopalojen kirjoitustaito. Ainoastaan viimeinen Brickfield nights on vähän junnaava mutta kyllähän siitäkin ihan kelpo styke muotoutuu. EP:n nimikkobiisin kiva kitarariffi ja erinomaisen genreominainen rakenne miellyttää, Universal kid taas on sävellyksenä hyvä ja temmoltaan lennokas.

Onhan tässä vähän autotallin tuntua mutta hyvällä tavalla. Varmasti livenä Plastic Tears on paha bändi. Ei huano.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Propaganda Records, 2016