STOP THE PRESS!

Poliisiopistosta tutun Michael Winslown kiertue oil suurmenestys

Poliisiopisto-elokuvista tunnettu amerikkalainen tähtikoomikko, näyttelijä ja beatbox-artisti Michael Winslow vieraili Suomessa viime viikolla minikiertueella. Kiertue oli suurmenestys: hänen esityksensä Turussa ja Tampereella olivat loppuunmyydyt, kuten myös Kuopion ensimmäinen näytös. Kuopion jälkimmäinen näytös oli muutamia paikkoja vaille loppuunmyyty. Helsingin Kulttuuritalo oli lähes loppuunmyyty liki 1400 myydyllä lipulla.

Kiertueen tuottaja, Suomen Stand Up Clubin Antti Jäänvirta on kiertueeseen tyytyväinen ja toteaa: ”Esitykset todistivat jälleen, että imitaatio- ja beatbox-taiteessa vain yksi on suvereenisti yli muiden. Toivon, että Winslow palaa Suomeen uudelleen.”

Winslow esiintyi Kuopion Kaupunginteatterissa torstaina 17.3. kahdessa näytöksessä, Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 18.3., Turun Konservatoriossa lauantaina 19.3. ja Tampereella Pakkahuoneella sunnuntaina 20.3.2016.

Michael Winslow on esiintynyt peräti 30 elokuvassa, joista esimerkkinä mainittakoon Spaceballs ja Gremlins – Riiviöt. Ennenkaikkea hänen maineensa perustuu legendaarisiin Poliisiopisto-elokuviin, joissa hän näytteli veijarimaista, esimiehiä ja rikollisia höynäyttävää Larvell Jonesia 1980- ja 1990-luvuilla. Hän on ainoa näyttelijä, joka on esiintynyt jokaisessa seitsemässä alkuperäisessä Poliisiopisto-elokuvassa.

Esimerkkeinä Winslow’n massiivisesta ääniefektien valikoimasta voidaan mainita mm. Jimi Hendrixin kitarasoolo sekä Led Zeppelinin Robert Plant ja Jimmy Page. Lavalla kuultiin myös uskomaton kahden minuutin katkelma elokuvasta Star Wars – Tähtien Sota, johon Winslow tekee samanaikaisesti kaikki äänet: ihmisten, olentojen, laserien, rakettien ja räjähdysten.

Kiertueen tuotti Suomen Stand Up Club.