STOP THE PRESS!

Iggy Pop – Post Pop Depression

iggy-pop-post-pop-depression[1]Tuotanto: Josh Homme / Loma Vista
1. Break into Your Heart 2. Gardenia 3. American Valhalla 4. In the Lobby 5. Sunday 6. Vulture 7. German Days 8. Chocolate Drops 9. Paraguay
Arvio: 4/5

James Newell Osterberg Jr.:n 17. studioalbumi esittelee väkevän mutta seestyneen rokkarin. Nyt ei ole tarvetta reuhata tai melskata. Yhdeksän uutta kappaletta sisältävä levy esittelee tummalla äänensävyllä vaikeahkoja rocksävelmiä tulkitsevan 68-vuotiaan miehen. Jotenkin tästä tulee jopa pahaenteisesti mieleen Bowie Blackstareineen. Tulkinnan syvyys taas muistuttaa Johnny Cashin viimeisistä tekeleistä.

Toivotaan, että ei tämä Iggyn viimeiseksi levyksi kuitenkaan jää, sillä järki ja viisaus yhdistettynä hyvään nyanssitajuun tekee Post pop depressionista mielenkiintoista kuunneltavaa. Mitään hirmuisia huippuhittejä ei ole mukana (kukapa sellaisia toisaalta odottikaan) mutta kaikki kappaleet toimivat omalla ovelalla tavallaan. Iggy lausuu ja laulaa, ei maanisesti vaan vanhentuvan miehen arvokkuudella ja kappaleiden tunnelma on mystinen mutta miellyttävä. Päähän ei varsinaisesti jää mikään kappale soimaan mutta esimerkiksi American Valhallan pelottava pianoriffi painuu alitajuntaan pitkäksi aikaa. Ja kyllähän Chocolate drops on todella mainio musiikillinen esitys millä tahansa mittapuulla.

Pitkäsoitto toimii kokonaisuutena erinomaisesti, sen teokset tukevat toisiaan ja levyn loppuessa se tekee mieli kuunnella heti uudestaan, vaikka yksittäisten kappaleiden kohdalla tuollaista tunnetta ei tule. Kappaleet on kasattu yhdessä tuottaja Josh Hommen kanssa eikä tusinaraitoja ole mukana. Kovin pitkähän levy ei ole, jos kriteerinä käytetään kappalemäärää mutta mukana on muutama yli kuusiminuuttinen tekele. Näistä Sunday valssioutroineen lukeutuu levyn melodisimpiin ja rempseimpiin kappaleisiin kun taas Paraguay johdattelee alun acapella-tunnelmineen kuulijan kummiin kuulomaisemiin. Levy loppuukin hieman häiritsevästi. Kiehtovaa.

Sovituksissa on nähty vaivaa ja bändi…tekisi mieli sanoa jytää mutta se johdattaisi ehkä hieman vääriin mielikuviin. Joka tapauksessa soitanta on taitavaa eikä Hommen ja solistin itsensä ilmavissa sovituksissa ole valittamista. Dynamiikkojen ääripäät ovat korviintuntuvan hunajaisia – kun tilaa on, sitä otetaan ja annetaan soida isosti. Toisaalta välillä äänessä on pelkkä matala miehen ääni ja sekin yhtä lailla naulitsee kuulijan korvan kiinni kajariin. Nerokasta ja kun biisimateriaalissa on paljon mistä ammentaa, saa levystä todella paljon irti. Toki ehkä pieni iggyorientoituneisuus tarvittaneen etupeltoon.

No niinhän sitä netin uumenissa ennustelevat, että viimeistä vietäisiin. Post pop depression on vahva tekele, on se sitten testamentti tai luomisvoimaisen artistin yksi levy ennen seuraavaa.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Loma Vista, 2016