STOP THE PRESS!

Kiimaiset poliisit

Kiimaiset poliisitOhjaus ja käsikirjoitus: Jouko Turkka
Tuotanto: Reima Kekäläinen
Pääosissa: Merja Larivaara, Taisto Reimaluoto, Kai Lehtinen, Jari Pehkonen, Martti Suosalo, Yrjö Järvinen, Pauli Poranen, Helge Herala
Arvio: 3/5

Jouko Turkan käsikirjoittama ja ohjaama viisiosainen tv-sarja Kiimaiset poliisit (1993) kertoo kolmesta poliisista: Marita (Merja Larivaara) on naimisissa Hessun (Kai Laitinen) kanssa, mutta haluaa Oivaa (Taisto Reimaluoto). Hessu erotetaan poliisista rikosten takia. Marita ja Oiva yrittävät löytää naintipaikkaa milloin mistäkin puskasta, mutta hommat keskeytyvät tavan takaa, kun pari huomaa aina päätyneensä rikospaikalle: missi esimerkiksi on pöpelikössä tappamassa puliukkoisäänsä, ettei julkisuuskuva kärsisi; keihäänheittäjäsuuruus riehuu männikössä dopingpäissään; kolme kännistä maaherraa tavataan veneestä ehkä kidnapattuina, ehkä tekemässä työnkuvaan kuuluvia rötöksiään; mielisairaalan johtajalla on mielipuolisuus mielessään jne.

Kiimaiset poliisit on kunnianhimoinen yritys kartoittaa kansakunnan tila amerikkalaisen poliisisarjaparodian kautta. Vähän puolitiehen yritys jää. Poliisisarjojen parodiointi on sikäli aika turhaa touhua, että ne tekevät sen itse. Sinänsä näppärästi lajityypin kliseitä kyllä pyöritellään.

Varsinainen todellisuus on Turkan mukaan alkanut muistuttaa iltapäivälehtien irvokasta maailmaa, ihmisten unelmatkin tulevat sieltä: nuoruutta, kuuluisuutta ja rahaa tavoitellaan järjettömästi ja millä hinnalla hyvänsä. Rikollisuuteenhan se sitten johtaa. Turkan universumissa jopa vanhat myytit on tärvelty: nykypäivän Orfeus on raiskaava tangolaulajan niljake (loistava Helge Herala), jonka siittämät bakkantit tappavat lopulta hänet itsensä. Olikohan ennen kaikki paremmin?

Sarja sai aikoinaan tyrmistyneen ja tyrmäävän vastaanoton lähinnä turkkalaisen näyttelymetodin takia: tippa linssissä ja räkä poskella ulisten ja ölisten mennään. Ääriekspressiivinen näytteleminen on tässä sarjassa sinänsä ymmärrettävää, ovathan poliisit jatkuvassa järkytyksen, shokin ja kuvotuksen tilassa kaikenlaisia kaameuksia kohdatessaan. Sieltähän se jatkuva kiimakin kumpuaa, kuoleman läsnäolosta. Siitä nyt ei vain pääse mihinkään, että viisi tuntia jatkuvaa kohkaamista käy katsojalle jo rasittavaksi. Kyllä sen väkevän tunteen eritteineenkin saa tulkittua vaikuttavamminkin, kuten mestarillinen Herala osoittaa.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Yleisradio Oy, 2016