STOP THE PRESS!

Warner Music Finland on jo 7 vuotta Suomen suurin levy-yhtiö

Äänitealan kattojärjestö IFPI julkaisi tänään vuosittaiset markkinaosuudet ja Warner Music Finland piti jälleen ykkösasemansa 30,39 markkinaosuudellaan. Warner Music Finlandin kulunut vuosi on ollut menestyksekäs. Warnerin artistit voittivat historialliset 12 palkintoa Emma Gaalassa ja Warner Music palkittiin vuoden levy-yhtiönä Industry Awards -ja Radio Awards –gaaloissa.

Äänitemyynnin lasku kääntyi useiden vuosien alamäen jälkeen nousuun digitaalisten palveluiden vahvan kasvun myötä. Digitaalisten musiikkipalveluiden kautta saatava tulo muodosti jo 63 prosenttia äänitemyynnin kokonaismarkkinoista.

Ifpin keräämien tietojen mukaan kotimaisuusaste suomalaisessa musiikinkulutuksessa pysyi korkealla. Kotimaisen musiikin osuus kokonaismarkkinoista oli 46 prosenttia.

”Warner on jo seitsemättä vuotta peräkkäin markkinajohtaja Suomessa. Olemme jatkuvasti satsanneet kotimaisiin artisteihimme ja monipuolinen rosterimme menestyy sekä fyysisessä äänitemyynnissä että striimauspalveluissa erinomaisesti. Musiikki kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin koskaan.” Warner Music Finlandin toimitusjohtaja Niko Nordström iloitsee.

Warner Music Finland investoi vahvasti kotimaisiin artisteihin ja kotimaiseen artistirosteriin kuuluvatkin supertähdet kuten mm. Antti Tuisku, SANNI, Cheek, Jenni Vartiainen, Chisu, Suvi Teräsniska, Anna Abreu, JVG, Vesala, Lauri Tähkä, Paula Koivuniemi, Jari Sillanpää, Vesa-Matti Loiri sekä Samuli Edelmann. Warner Music panostaa edelleen myös uusien kotimaisten artistien breikkaamiseen ja esittelee tänäkin vuonna mielenkiintoisia tulokkaita.

Warnerin edustamia ulkomaisia menestysartisteja ovat mm. Major Lazer, jonka ”Lean On” –kappale oli viime vuoden striimatuin kappale Suomessa, sekä Coldplay, Ed Sheeran, David Guetta, Muse, Bruno Mars ja Michael Bublé.

Warner Music Finland on kokonaisvaltainen musiikkiyhtiö, jonka alla toimii levy-yhtiön lisäksi ohjelmatoimisto Warner Music Live ja kaksi musiikkikustantamoa.

Lähde: Warner Music Finland