STOP THE PRESS!

Yeasayer – Amen & Goodbye

Yeasayer - Amen & GoodbyeTuotanto: Mute
1. Daughters Of Cain 2. I Am Chemistry 3. Silly Me 4. Half Asleep 5. Dead Sea Scrolls 6. Prophecy Gun 7. Computer Canticle 1 8. Divine Simulacrum 9. Child Prodigy 10. Gerson’s Whistle 11. Uma 12. Cold Night 13. Amen & Goodbye
Arvio: 4/5

Luonnehdinnan mukaan ’kokeellista rokkia’ touhuava brooklynilaisyhtye Yeasayer on läväyttänyt maisemaan neljännen pitkäsoittonsa. Levy on mielenkiintoinen yhdistelmä erilaisia kilkatuksia, hyvin eksentrisiä sovituskokeiluja ja mielenpohjalle porautuvia melodioita. Poprockin laajassa kentässä toki operoidaan mutta aika reunalla.

Orkesteri on jäänyt aika vähälle huomiolle ja on itsellenikin uusi tuttavuus. Heti avausbiisi Daughters of Cain hämmästyttää polveilevalla sykkeellään ja lapsikuorollaan. Linja jatkuu yllättävänä mutta kiintoisana läpi koko levyn. Nämä eivät ole kuulleet brändiajattelusta tai radiosoittoa varten itsensä kategorisoittamisesta. Piristävää. Yhtye on selvästi viettänyt treenikämpällä kaiken liikenevän ajan, sillä soitto on hyvää ja se toimii erinomaisesti yhteen. Myös soundeja on selkeästi haettu ja hinkattu. Mielenkiintoisia ja uudenkuuloisia instrumentaalisia ratkaisuja tarjotaan koko levyn mitalta ja se pitää kuulijan valppaana. Yeasayer on vaarallinen yhtye, sen kanssa ei voi olla ihan varma mitä on tulossa.

Levyn alkupuolta värittävät kummalliset kuorosovitukset, joista ei ole ihan varma että onko kyseessä Hauhon kansanopiston pygmikuoro vai yhtye itse ajettuna vocoderin lävitse. Esimerkiksi Half asleep vie sen kautta sangen etnisiin tunnelmiin – mielikuvat johdattavat balkanilaiseen ikimetsään. Visuaalista musiikkia siis, voisi olla ihan valmis mille tahansa soundtrackille tunnelmaa luomaan.

Levystä jää hyvä fiilis ja sen haluaa ahmia heti uudelleen kuullakseen kaiken sille piilotetun kivan sälän. Osa kappaleista on ärsyttävän naiiveja rallatuksia mutta sekin on tehokeino. Välillä taas mennään suorastaan progressiivisen syvissä vesissä, tunnelmissa, jotka hyytävät selkäpiitä jo pelkällä intensiivisellä soitannallaan. Esimerkiksi Child prodigyn keskiaikainen ote ja kiva pisarointi ovat omiaan johdattamaan orkesterin ihan omaan maailmaan. Se ei voi olla huonoa juttu. Kun kaiken muun hyvän lisäksi soitto siis sujuu ja päävokaaleista vastaavien Chris Keatingin ja Anand Wilderin laulu on miellyttävää ja maneeritonta, voidaan puhua yhdestä yllättävimmistä bändituttavuuksista hetkeen.

Toivottavasti Yeasayer jatkaa juuri tällä linjalla. He tekevät suuren yleisön silmien ulottumattomissa, valitettavasti, jotain ihan omaa juttuaan, sellaista mitä muut eivät tee. Eivätkä edes pyri, koska tie on vaikea. Yeasayer tekee sen hyvin.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Mute Records, 2016