STOP THE PRESS!

2 yötä aamuun

2 yötä aamuunOhjaus ja käsikirjoitus: Mikko Kuparinen 
Tuotanto: Mikko Tenhunen, Marko Antila, Kęstutis Drazdauskas
Pääosissa:  Marie-Josée Croze, Mikko Nousiainen, Arly Jover, Eedit Patrakka 
Arvio: 5/5

Vilnan kansainvälisen lentokentän uutta terminaalia suunnitteleva ranskalainen arkkitehti Caroline (Marie-Josée Croze) on tekemässä lähtöä kotiin, mutta päättää kuitenkin jäädä vielä yöksi. Hotellin aulabaarissa hän tapaa kaupungissa keikkailevan suomalaisen DJ:n Jaakon (Mikko Nousiainen). Vaikka yhteistä kieltä heillä ei olekaan, heidän välisensä lämminhenkinen yhteys on syntynyt. Yhteisen illan lopputuloksena he päätyvät Jaakon hotellihuoneeseen. Caroline ei kuitenkaan pääse lähtemään lentoasemalle, sillä tulivuoren tuhkapilven johdosta lennot on peruutettu. Koska huoneita ei enää ole vapaana, Jaakko pyytää häntä majoittumaan huoneeseensa. Tuleva vuorokausi tulee mullistamaan kummankin elämän.

Mikko Kuparisen muutama vuosi sitten valmistunut ensimmäinen kokoillan elokuva Rakkauden rasvaprosentti oli tyypillinen kotimainen romanttinen komedia. Siksi odotusarvot tältä elokuvalta olivat pienet. Kas kummaa, kuinka sitä voikaan olla positiivisesti yllätetty, kun tässä siirrytään tyylikkäällä tavalla kohti eurooppalaista draamaelokuvaa. Enkä missään nimessä tarkoita sitä, että kyseessä olisi tylsä tapaus, vaan tarinankerronnan rytmitys, visuaalisuus ja yleensä kokonaisvaltainen tunnelma on juuri sellaista, jota yleensä on totuttu näkemään varsinkin modernimmissa ranskalaisissa elokuvissa. Kuparinen keskittyy elokuvassaan kertomaan näiden kahden ihmisen yhteistä tarinaa ja sen ympärillä tietenkin ovat omat juonenkäänteensä. Allekirjoittaneelle elokuva herätti vanhat muistot parikymmentä vuotta sitten valmistuneesta Richard Linklaterin ohjaamasta romanttisesta draamaelokuvasta Rakkautta ennen aamua. Vaikka näillä kahdella onkin erilaiset lähtökohdat, niin samankaltaista fiilistelyä ne tarjoavat katsojalle. Se on hyvä, sillä tämän päivän maailmassa ei tehdä tarpeeksi hyvällä maulla ja lämminhenkisellä tunteella tämänkaltaisia elokuvia. Pinnallisten hömpötysten ja räminäjuttujen keskellä kaipaisimme juurikin rauhoittavaa tunnelmaelokuvaa. Sitä 2 yötä aamuun tarjoaa parhaalla mahdollisella tavalla, upeiden näyttelijäsuoritusten kera.

Lisämateriaalina teaser, traileri ja Mira Luodin musiikkivideo.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Atlantic Film, 2016

Traileri: