STOP THE PRESS!

Keoma (Keoma – il Vendicatore)

keomaOhjaus: Enzo G. Castellari
Käsikirjoitus: Enzo G. Castellari, Nico Ducci, Luigi Montefiori, Mino Roli
Tuotanto: Manolo Bolognini
Pääosissa: Franco Nero, Woody Strode, William Berger, Olga Karlatos, Orso Maria Guerrini, Donald O´Brien, Gabriella Giacobbe
Arvio: 3,5/5

Sergio Leone teki spagettiwesternin lajityypin tunnetuksi 1960-luvulla ns. dollaritrilogiallaan. Leonen elokuvien menestys innoitti lukuisia jäljittelijöitä, mutta kukaan ei saanut kokattua spagettiaan aivan niin ihanteelliseen al dente –kypsyyteen kuin Leone. Ohjaaja Enzo G. Castellarin Keoma (1976) on kuitenkin ihan maittava kokemus.

Keoma kertoo tyypillisen villin lännen tarinan, jossa yksinäinen ratsastaja palaa kotikonnuilleen ja laittaa rempalleen menneet asiat oikoseen. Amerikan sisällissodasta palaava puoliverinen Keoma (ihan kelpo kivikasvo Franco Nero) törmää heti alkuun miesjoukkoon, joka raahaa ilmeisesti ruttoon sairastuneita kaupunkilaisia tapettavaksi. Keoma onnistuu pelastamaan raskaana olevan naisen (Olga Karlatos), ja he matkaavat yhdessä Keoman kotikaupunkiin, jossa onkin melkoisen surkeat oltavat. Rutto riehuu eikä lääkkeitä ole. Lisäksi kaupunkilaisia terrorisoi kovalla kädellä – ja kättä pidemmälläkin, länkkärissä kun ollaan – Caldwellin (Donald O´Brien) johtama pahojen setien joukkio. Caldwellin kätyreihin ovat liittyneet puoliverisen Keoman kasvattiperheen pojat, joita hän on pitänyt veljinään. Tilanteesta aiheutuu monenlaista kärhämää ja mielipahaa. Keoma ryhtyy kuitenkin kaupungin siivoustalkoisiin apunaan vain entinen orja, nykyinen vapaa juoppo George (Woody Strode).

Keoma on kummallisen epätasainen elokuva. Castellari tekee välillä kertakaikkisen hienoa elokuvaa ja sitten heti perään näköjään vain sojottelee kameralla jonnekin. Epätasaisuutta selittää kyllä se, että tiettävästi Keoman käsikirjoitus syntyi kuvaustauoilla sitä mukaa kuin elokuvakin. Juonta kyhättäessä on ilmeisesti lainattu aineksia kaikesta mieleen juolahtaneesta. Raamatun tarinat (Jeesus ja Tuhlaajapoika vain pari mainitakseni) ovat olleet ehtymätön inspiraation lähde, onpa intiaanimystiikkaakin mahdutettu joukkoon istuttamalla hapsutakkinen mummeli hiekkakasaan könöttämään ja höpöttämään outoja. Kova poika lainailemaan kun on, on Castellari tietysti napannut kaiken irtoavan pitämistään lännenelokuvista. Erityisen ihastuneesti hän lienee katsellut Peckinpahin elokuvien hidastettuina kuvattuja väkivaltakohtauksia. Hidastusten tarkoitusta ei Castellari taida silti olla ihan sisäistänyt. Välillä ne toimivat todella tehokkaasti ja kauniisti, välillä lähinnä naurattavat. Kaiken kaikkiaan Keoma on ihan kelpo spagetti. Kunpa Castellari vain olisi huonoina päivinään malttanut vetää viltin korvilleen, niin olisi Keomasta voinut tulla jopa suuri elokuva.

Ekstroissa ohjaaja muistelee uraansa. 20:ssä minuutissa vain tulee kiire, eikä yhtään aihetta keritä kuin raapaista. Sääli. Lisänä myös trailereita, kuvagalleria ja Castellarin sekä Neron filmografiat.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Another World Entertainment, 1976