STOP THE PRESS!

Taideaarteita maailmalta: Rooman kirkot 3D (St Peter’s and the Papal Basilicas of Rome – 3D)


St Peter’s and the Papal Basilicas of RomeAsiantuntijat: Antonio Paolucci, Paolo Portoghesi, Claudio Strinati, Micol Forti
Arvio: 4/5

(Arvostelu julkaistu alunperin 10.5.2016)

Loppuvuodesta 2014 Sky-televisiokanavan italialainen sisarkanava tuotti dokumentin Vatikaanin museoiden ja ennen kaikkea Sikstuksen kappelin aarteista. Monia näistä aarteista ei oltu aiemmin julkisesti esitelty. Tänä vuonna vietetään nykyisen paavin Paavi Franciscuksen julistamaa Laupeuden pyhää vuotta, jonka kunniaksi Vatikaanin oma televisiokeskus yhdessä Skyn kanssa on toteuttanut eräänlaisen jatkon edelliselle dokumentille. Tällä kertaa tutustutaan kunnolla minivaltion neljään eri kirkkoon eli neljään basilikaan.

Vaikka Pietarinkirkko onkin Vatikaanin kirkoista tunnetuin taide- ja arkkitehtuurihistorialtaan, niin eivät kolme muuta jää pekkaa pahemmaksi. Ne pääsevätkin tällä dokumentilla paremmin esille, sillä yhtä kiehtovia nekin ovat. Rakennuksia ja niiden sisältämiä taideteoksia esittelevät Vatikaanin museoiden edustajien lisäksi myös taidehistorioitsija ja arkkitehti. Katsojalle tarjoutuu mahdollisuus kokea kohteet monesta eri näkökulmasta käsiteltynä. Väliin on lisätty myös näyttelijän lukemia katkelmia ranskalaiskirjailija Stendhalin (oikealta nimeltään Marie-Henri Beyle) päiväkirjoista, jotka kertovat hänen matkastaan Vatikaaniin ja ennen kaikkea kokemuksista näissä neljässä basilikassa.

Puolitoistatuntinen dokumentti tarjoaa tiukan, mutta kattavan tietopaketin näistä mystisistä rakennuksista ja niiden historiasta viihdyttävällä tavalla. Vaikka asiaa on paljon, tarinoinnissa mennään sutjakkaasti mutta hyvin selkeästi eteenpäin. Pienenä miinuksena voisi mainita, että vaikka dokumentti onkin englanniksi dubattu, se ei kuitenkaan sisällä englanninkielistä tekstitystä. Näin ollen joillakin katsojilla saattaa olla vaikeuksia ymmärtää joitakin yksityiskohtia. Erinomaisen kokonaiskuvan Vatikaanin kirkoista tästä kuitenkin saa.

Liput 17.4.2017 esitykseen saa tästä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by SKY, The Vatican Television Center, 2016

Traileri: