STOP THE PRESS!

Rocky Balboa

rocky_balboaOhjaus ja käsikirjoitus: Sylvester Stallone
Tuotanto: William Chartoff, Kevin King, Charles Winkler, David Winkler
Pääosissa: Sylvester Stallone, Burt Young, Geraldine Hughes, Antonio Tarver
Arvio: 2,5/5

Siitä on kulunut hieman yli kolmekymmentä vuotta, kun valkokankaan ensimmäistä kertaa Rocky Balboa valloitti. Sylvester Stallonen tähdittämä ja käsikirjoittama ja John G. Avildsenin ohjaama elokuva voitti jopa kolme Oscaria. Tämä noin vähän päälle miljoona dollaria maksanut ”amerikkalaisen unelman” ylistyslaulu tienasi pelkästään Yhdysvalloissa lähes 110 miljoonaa dollaria, eikä siis ihme, että tuotantoyhtiö halusi tienata lisää rahaa jatko-osilla. Toisaalta elokuvat ovat olleet myös Stallonen omalle, hyvin epätasaiselle uralle hyvin tärkeitä rahallisessa mielessä. Nyt herra on tullut siihen tulokseen, että on aika jättää jäähyväiset tälle nyrkkeilysankarille.

Rocky on jäänyt leskeksi muutama vuosi sitten. Hänestä on tullut ravintoloitsija, joka hieman haikein mielin kertoilee asiakkailleen nyrkkeilyuransa suurimmista tapauksista ja antaa heidän otattaa valokuvia kanssaan. Hän on kuitenkin hyvin levoton menneisyytensä suhteen, ja se hermostuttaa ainakin hänen kaveriaan Paulieta (Burt Young). Hänen poikansa Rocky Jr. (Milo Ventimiglia) haluaisi pärjätä urallaan omilla kyvyillään, eikä isänsä nimellä. Samaan aikaan nuori nälkäinen Mason ”The Line” Dixion on hakannut mestaruusmatseissa kaikki mahdolliset vastustajat, ja managerit pyrkivät löytämään hänelle tiukemman vastustajan näytösotteluun. Eräänä iltana urheilukanava ESPN esittää virtuaaliottelun, jossa yhteen ottavat Rocky ja Dixon. Olisiko tämä mahdollista toteutua todellisuudessa ja ennen kaikkea, pysyisikö vanha mestari uuden tahdissa?

Tässä elokuvassa on jo aidosti aistittavissa se, että Stallone on sanomassa uransa ehkä tärkeimmälle hahmolleen jäähyväiset. Elokuvan tunnelma on yllättävän leppoisa ja aiemmista elokuvista poiketen nyrkkeilyn osuus onkin tässä huomattavasti pienemmässä roolissa. Toisaalta ideana vanhan mestarin ottelu nuorta mestaria vastaan on hieman keinotekoinen, mutta toisaalta Stallonella on ollut ehkä tarkoitus sanoa, että kyllä vanhakin vielä jaksaa nuorten rinnalla. Dialogi ei ole koskaan ollut Stallonen parasta lajia. Eikä se ole myöskään nyt. Hänen kirjoittamansa dialogi on lähinnä pintapuolista höpinää ja henkilöhahmot jäävät myös senkin takia hieman etäisiksi. Esimerkiksi elokuvan ainoa naishahmo oli oikeastaan tässä melko turha. Kokonaisuutena elokuva jää alle keskitason, mutta leppoisena elokuvakokemuksena se on ihan viihdyttävä.

Lisämateriaalit koostuvat useista lyhyistä ”dokumenteista”, joissa tekijät kertoilevat elokuvan tekemisestä ja mitä Rocky merkitsee heille. Poistettuja ja epäonnistuneita kohtauksia on myös tarjolla ja ennen kaikki melko turha vaihtoehtoinen loppu. Onneksi kyseistä loppua ei elokuvassa nähdä, sillä se olisi lopulta pilanut elokuvan tunnelman. Mukana myös Stallonen kommenttiraita.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by MGM / Columbia Pictures / Revolution Studios, 2006

Traileri: