STOP THE PRESS!

Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan kuvaukset alkavat maanantaina

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan kuvaukset käynnistyvät maanantaina 6.6.2016 Haminassa. Suurtuotannon tähtikaartissa miesroolien rinnalla nähdään Paula Vesala Lyytinä, karjalaisen maatilan emäntänä.

Huhtikuussa julkistettujen näyttelijöiden joukkoon liittyvät myös Samuli Vauramo, joka nähdään luutnantti Lammion roolissa sekä Matti Ristinen majuri Sarastienä. Severi Saarinen tekee alikersantti Lehdon ja Eino Heiskanen sotamies Riitaojan roolin. Sotamies Määttä on Max Ovaska ja sotamies Ukkola Elias Gould. Sotamies Salona nähdään Akseli Kouki ja alikersantti Mielosena Hemmo Karja.

”Linnan Tuntemattoman jokainen hahmo on tarkkaan piirretty, sodan nyrjäyttämä ihmiskuva. Olen ylpeä siitä heittäytymisestä, jolla jokainen elokuvan näyttelijöistä on lähtenyt tutkimaan sitä muutosta, jonka pelko, kipu, koti-ikävä ja ympärillä jatkuvasti uhkaava kuolema saa aikaan ihmisessä. Haluan tuoda esiin myös kotirintamalla käydyn sodan ja rikottuja koteja kannatelleet naiset”, Aku Louhimies kertoo.

Ensi-iltansa lokakuussa 2017 saavan elokuvan kuvauksiin Louhimies ja elokuvan näyttelijät ovat valmistautuneet kevättalven aikana muun muassa osallistumalla Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen harjoitusleireille.

Koulutuksissa näyttelijöillä on ollut hyvä yhteismeininki. Etenkin viimeisellä leirillä Santahaminassa toukokuun lopussa heidät laitettiin todella koville. Näyttelijöille on muodostunut kuva oikeanlaisesta sodanaikaisesta toiminnasta, jossa kaikki varusteet kannetaan itse missä tahansa maastossa. Heistä on muodostunut hyviä pakkipareja ja kehitystä on tapahtunut paljon”, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen pitkäaikainen kouluttaja Veijo Rautio kertoo.

Heti elokuvan ensimmäisellä kuvausviikolla kuvauksin osallistuu jo yli sata avustajaa. Veikkauksen avoimen haun kautta elokuvaan on hakenut mukaan jo lähes 14 000 vapaaehtoista. Elokuvan kaikkia avustajia ei ole vielä valittu, erityisesti hevosenkäsittelytaitoisia avustajia, suomenhevosia ja joitakin kuvauspaikkoja etsitään edelleen.

Hartwall ja Land Rover elokuvan yhteistyökumppaneiksi

Elokuvan uusia kumppaneita ovat muun muassa Hartwall ja Land Rover. Tuntematon sotilas on yli seitsemän miljoonan euron kokonaisbudjetillaan yksi Suomen kaikkien aikojen mittavimmista elokuvahankkeista.

Tuntemattoman sotilaan pääyhteistyökumppaneita ovat LähiTapiola, Valio ja Veikkaus. Elokuvan lisäksi Veikkauksen voittovaroista tuetaan hanketta Suomen Elokuvasäätiön kautta. Kumppaneihin kuuluvat VR, Hartwall, Leijona Catering, Land Rover ja Leijona-kello. Elokuvan avainkumppaneita ovat Puolustusvoimat, ja elokuvan rahoittajiin kuuluu Jenny ja Antti Wihurin rahaston lisäksi joukko yksityisiä sijoittajia. Tuntemattoman sotilaan vaikuttavuusohjelmaa tukee Saastamoisen säätiö. Elokuvan televisio-oikeudet on varannut Yleisradio ja elokuvan levittää Suomessa SF Film Finland Oy. Tuntematon sotilas -elokuva on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Lue lisää: www.tuntematonsotilas2017.fi