STOP THE PRESS!

Yhteiskunnan tahra? Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset

Yhteiskunnan tahra”Mä huomasin joissain, ketkä oli liian kauan ollut koulukodissa, että ne ei halunnut pois sieltä. Ne ei osannut odottaa elämältä mitään muuta enää. Mua pelotti hirveästi, et musta tulee samanlainen.” – Koulukodin kasvatti

Marjo Laitalan ja Vesa Puurosen uutuuskirja Yhteiskunnan tahra? selvittää koulukoteihin sijoitettujen lasten ja nuorten kokemuksia Suomessa vuosina 1940–1985. Tutkimus on uraauurtava, sillä se perustuu 35 koulukotien asukkaan haastatteluun. Aiemmin aihetta on tutkittu asiakirjojen pohjalta.

Kirja kuvaa koulukotien kasvattien omia, usein vaiettuja kokemuksia. ”Pahantapaisina” pidetyt lapset tulivat usein köyhistä tai rikkinäisistä kodeista. Koulukoti ei aina tarjonnut parempia oloja, sillä moni haastateltu koki laitoksessa kaltoinkohtelua, alistamista tai väkivaltaa. Lisäksi koulukoti löi lapsiin leiman, joka vaikeutti monen elämää vielä aikuisuudessakin.

Kirja osoittaa, että yhteiskunnan tahra eivät ole sijoitetut lapset vaan koulukotisijoitus itsessään.

”On yhteiskunnallisesti arvokasta antaa ääni ihmisille, jotka eivät ole aikaisemmin tulleet kuulluksi vaan jotka on vaiennettu. Vaiettujen kokemusten esiintuominen auttaa kenties ehkäisemään yhteiskuntapoliittisia virheitä tulevaisuudessa”, Laitala ja Puuronen toteavat.

KM Marjo Laitala on sosiologian tutkija ja YT Vesa Puuronen sosiologian professori Oulun yliopistossa.

Yhteiskunnan tahra? Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset
Marjo Laitala & Vesa Puuronen
Vastapaino 2016