STOP THE PRESS!

Jukka Ässä – Kaipaan sua

Jukka Ässä - Kaipaan suaTuotanto: Playground
1. Unessa 2. Rakastan sua tän hetken vain 3. Kaipaan sua 4. Pieni laulu
Arvio: 3,5/5

Tamperelainen Jukka Salminen oli jo monessa meritoitunut soittoniekka ennen kuin aloitti suomenkielisen soolouransa. Tai siis, eihän tässä varsinaisesti sooloilusta ole kyse, sillä Jukka Ässä on kyllä ihan yhtye. Se operoi siis äidinkielellämme pop-rockin parissa ja nopea luonnehtiva adjektiivi voisi olla vaikkapa pikkukiva.

Jukka Ässän Kaipaan sua on EP-trilogian toinen osa. Ensimmäinen tuli ulos keväällä ja viimeinen ilmeisestikin lähifutuurissa. Radiokanavilla kappaleet ovat ilmeisen kivasti tuottaneet Teosto-kilisevää Salmisen lämiskään ja mikäs siinä. Eivät nämä kuolemattomia, suomirockin kaanoniin tuosta vaan tunkeutuvia kappaleita ole mutta biiseissä on paljon kivaa. Riffiorientoituneena junkkarina pidän erityisesti huolellisesti tehdyistä instrumentaalivälikkeistä ja heleän ilmavasti soivista sovituksista.

Avausbiisi ei vielä oikein lähde lentoon, siinä lähinnä lämmitellään tunnelmaa vaikka Salminen itse laulaakin kivan kauniisti korkealta. Kakkosbiisi Rakastan sua tän hetken vain on jo todella vahva suoritus helisevine urkuineen ja mieleenjäävine melodioineen. Valitettavasti Kaipaan sua on vähän samoista aineksista tehty ja sen säe ”Kaipaan sua niin kuin maa kaipaa sadetta” on nerokkaasti/törkeästi (yliviivaa tarpeeton) kopioitu yhdestä kaikkien aikojen lempikappaleestani, EBTG:n Missing:stä. Ei se mitään. Kolmosbiisin kiva soolojäpätys tuo hymyn huulille, joten kappale kokonaisuudessaan nousee kyllä plussan puolelle. Lyhytlevyn päätteeksi Pienessä laulussa tunnelma menee sopivalla tavalla aivan eri suuntaan. Mullikuorot ja letkeä tunnelmointi jättää kuulijalle lämpimän tunteen. Kuulemma kappale on äänitetty mökkijatkoilla. Legendaa tai ei, biisi on kiva ja tuo omalla tavallaan esiin Jukka Salmisesta monipuolisuutta biisintekijänä.

Kyllähän Suomen musiikkikentälle aina yksi Jukka Ässä mahtuu. Se viimeinen jokin tästä puuttuu koko kansan kultakurkuksi nousemiseen – se, onko se sitten tavoittelemisen arvoistakaan, on sitten ihan toinen asia. Melodia- ja soitantaosaamista yhtyeestä löytyy ja biisit varmaan toimivat livenäkin hienosti. Odotellaan vaan EP-trilogian päätösosaakin.

Saatekirjeestä on pakko mainita lauseet ”Jukka Ässä maksaa laskut aina vähän myöhässä, eikä tee oikeita töitä, mutta kyllä aina perheensä ruokkii. Siihen ei kokkelinokat ja paskahousut pysty.” Priceless.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Playground Music, 2016