STOP THE PRESS!

Pahan kukat

Antti J. Jokinen
Tuotanto: Jukka Helle, Markus Selin
Pääosissa: Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang, Eero Aho, Alma Pöysti, Mikael Gabriel, Krista Kosonen, Tommi Korpela
Arvio: 5/5

Juno on parikymppinen lähiössä kasvanut nuori mies, joka on ehtinyt ikäisekseen moneen otteeseen kohtaamaan virkavaltaa. Jokaisella kerralla hänen isänsä (Eero Aho) on joutunut noutamaan  poikansa – kuten tälläkin kerralla. Junoa syytetään kioskin ryöstämisestä ja myyjän pahoinpitelystä. Isä yrittää kaikin tavoin puolustaa poikaansa, mutta poliisi vaatii miestä miettimään tarkkaan, mitä tarkoittaa vanhempain vastuu. Kymmenisen vuotta nuoremmalle pojalle Sipelle (Viljami Nojonen) vanhempi velipuoli on kaikki kaikessa. Siksi isä pyrkii kaikin tavoin suojelemaan nuorempaa poikaansa, ettei tämä joutuisi isoveljensä tavoin pahoille teille. Yrityksistä huolimatta tilanne riistäytyy käsistä ja aiheuttaa kaaottisen tilanteen sekä uusioperheen sisällä että väkivaltaisia rähinöintejä.

Pahan kukat on Antti J. Jokisen neljäs kokopitkä elokuva ja ensimmäinen, joka ei perustu mihinkään romaaniin ja jossa ohjauksen lisäksi käsikirjoituksesta hän vastaa itse. Miehen visuaalinen näkemys on jo nähty aiemmissa elokuvissa, mutta omintakeista tarinankerrontaa olemme saaneet odottaa. Nyt sitä on luvassa. Tarinankerronta on rosoista, mutta vahvaa. Dialogi on erittäin tiukkaa ja paikoitellen myös katu-uskottavaa, vaikka siitä hyvin selvästi on aistittavissa vaikutteet saman elokuvagenren amerikkalaisista teoksista. Vaikka tämän tyylin elokuvat ovat tarinoiltaan ’valmiiksi pureskeltuja’, niin Jokinen ei selittele, eikä tee katsojan puolesta valmiita moraalisia ratkaisuja, vaan jättää ne katsojan tehtäviksi. Siksi sanoman perille viemiseksi tarvitaan oikeanlaiset näyttelijät. Ensi kertaa valkokankaalla näyttelijänä nähtävä räppäri Juno (Jon Korhonen) on roolissa kuin kotonaan. Hän tekee sopivan uskottavan hahmon; jossain kohtaa rikollisille teille joutuneen nuoren, joka yrittää epätoivoisesti päästä pois pahan kierteestä. Hänen vastapainonaan on empaattista pikkuveljeä esittävä Nojonen, joka tuo esiin sisäisen vihansa pienielkeisesti, mutta voimallista hevimusiikkia luukuttamalla. Erinomaisia roolisuorituksia aiemminkin tehnyt Eero Aho isänä tekee sellaista roolityötä, että oksat pois. Hänen tunneskaalansa tässä elokuvassa kulkevat peittelemättömän surun ja sisäisen raivon välillä, ja niitä komppaa hiljaisesti uskovaista äitipuolta esittävä Alma Pöysti. Jokainen rooli on tässä tarinassa tärkeä. Jopa Tommi Korpelan esittämälle poliisille on kirjoitettu muutamat tärkeät repliikit, jotka ovat olennaisia tälle tarinalle. Pahan kukat on Jokisen ehdottomasti vahvin, rajuin ja ajatuksia herättävin elokuva. Tähänkö suuntaan yhteiskuntamme on menossa?

Lisämateriaalina on tarjolla pari musiikkivideota ja traileri.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Future Film, 2017

Traileri: