STOP THE PRESS!

Tyttö ja varis

Kuvaaja: Harri Hinkka Kuvassa: Tuija Vuolle, Ritva Jalonen

Kuvaaja: Harri Hinkka
Kuvassa: Tuija Vuolle, Ritva Jalonen

Esitys: Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö to 6.10.2016
Ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen

Käsikirjoitus: Sirkku Peltola
Lavastussuunnittelu: Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu: Mari Pajula
Musiikki: Lotta Jääskelä
Valosuunnittelu: Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu: Simo Savisaari
Näyttelijät: Tuija Vuolle, Ritva Jalonen, Jukka Leisti, Antti Tiensuu
Arvio: 5/5

Armi (Tuija Vuolle) on vuosia sitten leskeksi jäänyt ja nyt eläkkeellä oleva nainen. Hän viettää aikaansa kotona yksin, eikä oikein muu kiinnosta, kuin se, mitä televisiosta tulee. Eräänä iltana hänen asuntoonsa leviää tupakanhaju postiluukun kautta. Käytävässä polttelee savukettaan kaljapäissään oleva Säde (Ritva Jalonen), joka Armin kielloista huolimatta haluaa käydä tämän vessassa pissalla. Pian heillä alkaa kaksitasoinen keskustelu; toinen käskyttää ja toinen sössöttää. Lopputuloksena Säde lupautuu tulemaan pesemään Armin ikkunat seuraavalla viikolla. Pikku hiljaa lapsensa menettäneelle ja rikkinäiselle Säteelle selviää, ettei Armilla kaikki olekaan kaikki niin hyvin kuin mitä hän antaa olettaa.

Sirkku Peltolan näytelmät ovat aina olleet hyvin ihmisläheisiä ja niiden hahmot niin luontevia, että ne ovat kuin katsojan kosketeltavissa. Eikä Tyttö ja varis tee poikkeusta. Poikkeukset tehdään tällä kertaa aivan muilla saroilla, sillä näytelmä saa kantaesityksensä poikkeuksellisesti muualla kuin näytelmäkirjailija-ohjaajan omassa kotiteatterissa Tampereen Työväenteatterissa. Tämänkertaisen kunnian saa kaupungin toinen iso teatteri, Tampereen Teatteri. Sen lisäksi ohjauksesta vastaa teatterin uusi pääohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen. Uusi näyttämö, toinen ohjaaja, mutta teksti Peltolan – onko tällä kuviolla mahdollisuutta tehdä hutilyöntiä? Ei todellakaan, sillä Peltolan luomat hahmot ja niille kirjoitettu dialogi on erinomaista ja koskettavaa. Hän haluaa katsojan aidosti tuntevan näiden ihmisten tarinan tunteikkaalla tavalla. Lyytikäisen käsittelyssä tarina etenee rauhallisesti, mutta ei kuitenkaan junnaavalla tavalla. Samalla se tarjoaa katsojalle aikaa tutkiskella omaa suhtautumistaan niihin asioihin, mitä tarinassa tarjotaan. Esimerkiksi siihen, miten me suhtaudumme yksin eläviin vanhuksiin ja varsinkin omiin vanhempiimme. Ovatko he vain sitä varten, että voisimme heistä hyötyä? Mitä se äidille merkitsee, jos hän ei näe lapsiaan kuin vain netin kautta? Peltola on kirjoittanut huumorin sisään paljon ajatuksia herättäviä asioita.

Ainakin allekirjoittaneelle nousi näytelmästä monia teemoja, jotka ovat hyvinkin tunnistettavissa. Siksi voin sanoa, että juuri tällainen teksti, joka todella sykähdyttää, on todella onnistunut. Siihen kun lisätään vielä erittäin upeat näyttelijäsuoritukset, niin palikat onnistuneeseen esitykseen ovat valmiina. Erityismaininta täytyy antaa kaksikolle Vuolle ja Jalonen. Heidän kipinöintinsä lavalla on jotain sellaista, joka syntyy ainoastaan aidosta kemiasta toisen ihmisen kanssa. Se näkyy ja tuntuu katsomossa saakka. Viime aikoina merkittäviin rooleihin päässyt Jalonen pääsee jälleen näyttämään taitonsa. Hän onnistuu vetämään skaalan juopuneesta naisesta eheytyväksi naiseksi pienesti, mutta tarkalla otteella ja Vuolle antaa hänelle erinomaista ”taustatulitusta” omissa kohtauksissaan. Tyttö ja varis osoittaa jälleen Peltolan sanan voiman suuruutta pienessä mestariteoksessa.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net