STOP THE PRESS!

Trees of Eternity – Hour of the Nightingale


Trees of Eternity - Hour of the NightingaleTuotanto: Jens Bogren
1. My Requiem 2. Eye of Night 3. Condemned to Silence 4. A Million Tears 5. Hour of the Nightingale 6. The Passage 7. Broken Mirror 8. Black Ocean 9. Sinking Ships 10. Gallows Bird
Arvio: 4/5

Elämä ei aina ole reilua. Jonkinlainen hevin superkokoonpano Trees of Eternity perustettiin 2009 ja oli kovassa nosteessa jo ennen kuin debyyttialbumista tiedettiin mitään. Yhtyeeseen kuului suomalaisia ja ruotsalaisia soittajia sekä etelä-afrikkalainen vokalisti, kitaristi ja Swallow the Sun -mies Juha Raivion avovaimo Aleah Stanbridge. Vaan kävipä sitten kuitenkin niin, että juuri kun esikoisalbumin äänitykset saatiin purkkiin, Stanbridge hävisi taistelun syöpäpirulaiselle ja muutti asumaan sateenkaaren tuolle puolen. Fakta tekee, jos mahdollista, tästä mahdollisesti Trees of Eternityn ainoaksi levyksi jäävästä lätystä entistäkin selkäkarvat pystyyn nostattavamman kokemuksen.

Huomio kiinnittyy heti siihen, että ääni haudan takaa on kolean hauras mutta samalla kertaa voimallinen. Alle 40-vuotiaana maailman murheet taakseen jättänyt Aleah oli hieno laulaja, jonka eteerinen, tavallaan kovin epähevimäinen ilmaisu sopii tämänkaltaiseen matalatempoiseen, melodiseen musiikkiin kuin nakutettu. Kyseessä ei siis ole tuplabasarilla ryyditettyä rääyntää, ei todellakaan. Jossakin luonnehdittiin yhtyeen musiikkia doom- ja deathvaikutteiseksi melankoliaheviksi aavemaisin vokaaliosuuksin ryyditettynä. Jotenkin ajattelisin, että jos pitää Nightwishistä, pitää myös tästä. Yhdistävänä tekijänä yhtyeillä on paitsi rumpali Kai Hahto, myös mietityn kuuloinen orkesterointi, pompöösiyttä välttävä mahtipontisuus ja yksinkertaisesti melodioiltaan älyttömän vahva biisimateriaali.

Tavallaan levyn mittaan sen samoilla laduilla hiihteleminen saattaisi alkaa ärsyttää mutta niin ei käy. Vaikka tempo ei oikeastaan missään kohdin vaihdu ja vaikka Aleah esittelee lähinnä huokailevaa laulupuolta, tätä kuuntelee suu äimistyksestä ja ihailusta avoinna. Soittajat vetävät yksinkertaisesti homman kotiin ja sovituksissa viljellään vahvalla otteella monipuolisuutta. Yhdellä, yksinkertaisella sanalla todeten levy on kaunis. Kaunis kunnianosoitus laulajattarelle mutta myös kunnianhimoinen näyttö osaamisesta.

Kappaleista ei sinällään mikään yksittäinen nouse toisen yläpuolelle, koenkin levyn vahvasti kokonaisena taideteoksena. Tämä olisi hyvä kuunnella alusta loppuun ajatuksella ja aistia levystä kumpuavat kummat fiilikset kunnolla. Tämä sytyttää ja sähköistää. Ilman taustatarinaakin levy olisi merkillinen sekoitus mystisyyttä, kauneutta, musiikillista briljanssia ja kohtaamista jonkin meille tuntemattoman kanssa. Jos kuulija alkaa pyyhkiä silmäkulmastaan tippaa, niin se ei ole ihme.

On todella sääli, jos ToE:n taru päättyy ennen kuin se äänitepoliittisesti ajateltuna kunnolla ehtii edes alkaa. Tässä nimittäin operoidaan alueella, joka voisi innostaa montaakin ei-niin-heviorientoitunutta musiikinkuluttajaa. Ja maailmallahan yhtyeen tiedetäänkin jo herättäneen isosti kiinnostusta. Mutta Aleah oli niin olennainen osa bändin soundia, että jatkaminen ilman häntä tuntuisi, jos ei nyt höntiltä niin ainakin orvolta.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Svart Records, 2016