STOP THE PRESS!

Suurmusikaalin Cats syksyn 2017 lipuista varattu jo yli puolet!

Kuvaaja: Henri Mattila Kuvassa: Risto Korhonen

Kuvaaja: Henri Mattila
Kuvassa: Risto Korhonen

Tampereen Teatterin syksyn 2017 suurmusikaali Cats on herättänyt valtaisan kiinnostuksen. Syksyn 2017 lipuista on kolmessa vuorokaudessa varattu ja ostettu yli 51 prosenttia.

Tampereen Teatterin syksyn 2017 suurmusikaali, Andrew Lloyd Webberin maailmankuulu Cats herätti valtavan kiinnostuksen heti tiistain 1. marraskuuta tapahtuneen julkistuksensa jälkeen. Lipunmyynti käynnistyi räjähdysmäisesti. Kolmessa vuorokaudessa lippuja on ostettu ja varattu ennätysmäisen vilkkaasti. Syksyn 2017 lipuista on varattu nyt jo yli puolet eli 51 prosenttia. Myynnissä on tällä hetkellä 39 esitystä, ja teatteri avaa lisäesityksiä myyntiin pikaisesti.

Musikaali Cats on maailmanlaajuinen ilmiö. Vuoden 1981 ensi-illan jälkeen se on rikkonut kaikki ennätykset, ja sen on nähnyt lähes 80 miljoonaa katsojaa ympäri maailman. Vaikka Cats on suurmenestys maailmalla, se on tehty Suomessa aiemmin vain kaksi kertaa.

Tampereen Teatteri valmistaa maailmankuulusta musikaalista oman, ainutlaatuisen version, jonka ohjaa Georg Malvius. Fantastinen Cats saa ensi-iltansa 8.9.2017 Tampereen Teatterin päänäyttämöllä.

Musikaalin teksti perustuu T. S. Eliotin kirjaan Old Possum’s Book of Practical Cats (1939). Tampereen Teatterissa kapellimestarina vierailee Martin Segerstråle, lavastussuunnittelusta vastaa Mikko Saastamoinen, pukusuunnittelijana vierailee Tuomas Lampinen ja koreografina Adrienne Åbjörn.

Rooleissa nähdään niin teatterin omia musikaaliammattilaisia kuin vierailevia tähtiäkin. Musikaalin yhtenä keskeisenä hahmona nähdään Risto Korhonen rotan roolissa. Kissarooleissaan viekoittelevat mm. Ritva Jalonen, Lari Halme (Sugar – Piukat paikat, Uusi päivä), Tero Harjunniemi (Les Misérables, Oopperan kummitus), Helena Rängman (Sugar – Piukat paikat, Uusi päivä), Pia Piltz, Elisa Piispanen, Elina Rintala, Matti Hakulinen, Martti Manninen, Heikki Mäkäräinen, Aleksi Seppänen, Heikki Järvinen, Katra Solopuro, Aki Haikonen, Ulriikka Heikinheimo, Jaakko Mölsä, Hanna Mönkäre, Ville Mäkinen, Sonja Pajunoja, Raisa Kekarainen, Suvi Salospohja, Wilhelm Blomberg, Mikko Nuopponen, Maria Påhls, Pyry Smolander ja Jukka Wennström. Yhteensä musikaalissa esiintyy 30 näyttelijöistä, laulajista, tanssijoista ja akrobaateista koostuva joukko sekä 10 hengen orkesteri.