STOP THE PRESS!

Brit Floyd – Space and Time Continuum World Tour 2016

Kuva: Live Nation Finland

Kuva: Live Nation Finland

Esitys: Hartwall Arena ti 22.11.2016
Järjestäjä: Live Nation Finland
Arvio: 4/5

Illan volymessa ei säästelty kun kitaristi-laulaja Damian Darlington toi luotsaamansa Brit Floyd -yhtyeen Suomeen nyt kolmatta kertaa. Nimensä mukaisesti Pink Floyd -covereille omistautunut liverpoolilaisbändi on esiintynyt maassamme aiemmin vuosina 2013 ja 2014.

Show’n käynnisti A Momentary Lapse of Reason -levyn herkkä avausraita Signs of Life luonnollisena jatkumonaan Learning to Fly. Vielä tässä vaiheessa yleisön ja bändin välinen kemia tuntui olevan hieman hukassa, mutta kolmantena vuorossa ollut High Hopes löi lämpöä molempiin. Darlingtonin lap steel soi ylväästi kuin David Gilmourilla konsanaan luvaten hyvää loppuillan varalle.
Ensimmäisen puoliskon kohokohtia olivat nappivedot Poles Apartista sekä setin päättäneestä Pigsistä. Kohoavin tunnelmin siirryin väliajalle samalla hieman jännittäen sitä, miten yhtye mahtaisi suoriutua toisen puoliskon avaavasta lempikappaleestani Echoes. Pelkäsin muun muassa kuulevani aivan liikaa saksitun nysäversion tästä alun perin noin 23-minuuttisesta pyhästä järkäleestä, ja vaikka Brit Floyd oli kappaletta parilla minuutilla tiivistänytkin, oli heidän tulkintansa kelpo pienistä haparoinneista ja paikoin liikaa muiden soitinten alle jääneistä kitarariffeistä huolimatta.

Kokonaisuutena setin kakkososa oli yhtä juhlaa kirkkaimpina tähtinään One of These Days, The Great Gig in the Sky ja Comfortably Numb. Normaalisti kolmen laulajan kesken jaetun The Great Gig in the Skyn lauluosuudet oli Brit Floydin tulkinnassa uskottu yhden naisen, Angela Cervantesin, varaan – eikä suotta. Kappele vaatii sekä valtavaa vahvuutta että sydäntä riipivää herkkyyttä, joita molempia Cervantesin äänessä piisasi. Tätä mieltä tuntui olevan myös yleisö, joka palkitsi hänet illan äänekkäimmillä henkilökohtaisilla aplodeilla.
Suosionosoitukset ansaitsi myös multi-instrumentalisti ja erityisesti saksofonisooloistaan ihailtavasti suoriutunut Jay Davidson. Yhtyeen musikaalinen johtaja Damian Darlington sai puolestaan yleisön haltioihinsa konsertin odotetuimman – näin väittäisin – kitarasoolon (Comfortably Numb) läpiviemisestä sellaisella tunteella, että kyynel roiskahti kuulijan silmäkulmasta. Omalta osaltani olisin ollut valmis päättämään illan tähän, mutta mielelläni kuuntelin myös encorekappaleet Wish You Were Here ja Run Like Hell.

Poistuin hallista korvat korvatulppien käytöstä huolimatta humisten, mutta live-Floydin nälkäni tyydytettynä. Onnistunut ja odotetusti näyttävä show, josta pisteitä hieman rokottivat vain muusikoiden ajoittainen hapuilu sekä se, että… No, tämä nyt ei vaan ole Pink Floyd, eikä sydämeni vanhoillisena PF-puritaanina voi koskaan tribuutille täysiä pisteitä antaa – olkoon se sitten kuinka hyvä tahansa.
Brit Floyd kutsuu itseään maailman parhaaksi Pink Floyd -show’ksi, ja eittämättä kaikki puitteet ja rahkeet bändiltä siihen löytyykin. Haluaisin silti vielä lopuksi muistuttaa meidän ikiomastamme, Pink Floydille niin ikään kunniaa tekevästä suomalaisyhtyeestä Pulse, jolla ei ole mitään hävettävää Brit Floydin rinnalla. Eikä se häpeäkään.

Taru Oksanen for smackthejack.net

Settilista

Signs of Life
Learning to Fly
High Hopes
Shine On You Crazy Diamond (parts I-V)
Poles Apart
Us And Them
The Happiest Days of Our Lives
Another Brick in the Wall (part 2)
Pigs (Three Different Ones)

Väliaika

Echoes
Yet Another Movie
Round And Around
Empty Spaces
Young Lust
One of These Days
Time
The Great Gig in the Sky
Money
Comfortably Numb

Encore:
Wish You Were Here
Run Like Hell