STOP THE PRESS!

Seurasaari – Puisto meren syleilyssä

SeurasaariSeurasaaren kansanpuisto ja Ulkomuseo muodostavat ainutlaatuisen, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ja kansainvälisesti kiinnostavan kokonaisuuden, jossa yhdistyvät suomalainen kulttuuriperintö sekä helsinkiläisten yhteinen historia.

Seurasaari. Puisto meren syleilyssä on ensimmäinen teos, jossa Seurasaarta esitellään kokonaisuutena näyttävien valokuvien ja artikkelien myötä. Kirja osoittaa rakastetun kansanpuiston linkittävän kävijänsä pitkään eurooppalaiseen sivistysperinteeseen.

Teoksessa on neljä asiantuntijan tieteellistä artikkelia. Professori Maunu Häyrysen artikkeli kertoo työväestölle tarkoitettujen kansanpuistojen synnystä Euroopassa ja Seurasaaren kansanpuiston merkitystä osana kansanpuistoaatetta.

Dosentti Teppo Korhonen kirjoittaa niistä tekijöistä ja valinnoista, jotka ovat muokanneet Seurasaaren ulkomuseon alkuvaiheita ja museon kehitystä nykyiseen muotoonsa. Korhonen peilaa Ulkomuseoon liittyneitä ja liitettyjä unelmia erityisesti ruotsalaiseen esikuvaansa.

Varhaisempaa historiallista perspektiiviä kirjaan tuo dosentti Heikki Rantatupa vanhoja karttoja tulkitsemalla. Kartat kertovat kallioisen saaren maanomistusolosuhteista ja käyttötarkoituksesta muun muassa kaskimaana ja laidunsaarena sekä lähivesistöllä harjoitetusta silakan nuottakalastuksesta ja hylkeenpyynnistä.

Kaupunkilaisten saaressa viettämät hetket ja kävijöiden kokemukselliset muistot ovat filosofian maisteri Katri Lennon mielenkiinnon kohteena. Lento kuvaa elävästi, miten työväestön suosimasta retkeilysaaresta tuli lapsiperheiden käyntikohde, lenkkeilymaasto ja muistamisen paikka, jossa omien juurien tunnistaminen koetaan erityisen tärkeäksi.

Eri arkistoista kerättyjä kuvia, rakennuspiirroksia ja vanhoja karttoja täydentävät ”mustavalkoisen kuvan runoilijaksi” kutsutun valokuvaaja Taneli Eskolan uudet kuvat, jotka kiinnittävät lukijan katsomaan kansantaiteen ajatonta kauneutta ammattikuvaajan perspektiivistä.

Seurasaari. Puisto meren syleilyssä
Aila Nieminen (toim.)
© Tekijät ja Maahenki Oy
ISBN: 978-952-301-088-8 (Maahenki)
ISBN: 978-951-9121-60-4 (Seurasaarisäätiö)
Toimituskunta: Taneli Eskola, Aila Nieminen, Miia Perkkiö & Pia Olsson