STOP THE PRESS!

15-vuotisjuhlavuottaan viettävän Ikaalisten Iskelmäparatiisin ensimmäiset artistit julki

Ikaalisten Iskelmäparatiisi juhlii tänä vuonna 15-vuotisjuhlavuottaan. Tunnelmallisessa Mainingin maisemassa järjestettävä tapahtuma starttaa kesän festarikauden 9.-10.6.2017. Tänä vuonna luvassa on todella kova artistikattaus.

Ensimmäisenä julkistettavat artistit ovat myyneet yhteensä yli kaksi miljoonaa levyä. Vain elämää –sarjan kauden tähdet Lauri Tähkä ja Suvi Teräsniska sekä menestysartisti Kaija Koo ovat syksyllä julkaisseet uutuusalbumit. Energisistä keikoistaan tunnettu Lauri Tähkä on parhaillaan mittavalla konserttisalikiertueella. Suvi Teräsniska palkittiin tänä vuonna arvostetulla Iskelmä Finlandialla. 40-vuotista uraansa juhlistava Eppu Normaali julkaisee juuri EPUT-elokuvan. Bändi hurmasi kansan kesän areenakeikalla Ratinassa ja nähdään vielä toisella megakeikalla Espoon Metro Areenalla joulukuussa.

Festivaali uusii juhlavuonna ilmettään ja parantaa palveluitaan. ”Juhlateltta on aiempaa suurempi ja anniskelupisteitä on enemmän. Uutuutena VIP-pakettiin sisältyy erillinen ohjelmateltan VIP-alue, johon kuuluu muun muassa oma baaritiski ja oheispalvelut. Uusiutuminen näkyy myös festivaalin tuoreessa visuaalisessa ilmeessä.”, kertoo tapahtuman tuottaja, Restelin viihdepäällikkö Lauri Domnick.

Iskelmäparatiisiin on saatavana paketteja, jotka sisältävät lipun festivaalille sekä majoituksen kahden hengen huoneissa Rantasipi Ikaalisten Kylpylässä. Rantasipi muuttuu tammikuussa osaksi Cumulus City & Resort ketjua. Järjestäjä kehottaa varaamaan majoituspaketin ajoissa, sillä ne on useana vuonna varattu loppuun jo helmikuussa.
Lisää artistijulkaisuja on tulossa myöhemmin.

Ikaalisten Iskelmäparatiisi 9.-10.6.2017

Liput:
Majoituspaketit: yhden yön yöpyminen (pe-la tai la-su) + yhden päivän lippu tapahtumaan alkaen 107 € – Paikkoja rajoitetusti!
Ennakkoliput: 1 pvä 49 €, 2 pvä 89 €
Ovelta: 1 pvä 55 €, 2 pvä 100 €
VIP-liput: 1 pvä 119 €, 2 pvä 199 €
VIP-liput sisältävät VIP-tilaisuuden tarjoiluineen sekä tapahtuma-alueella oman anniskelualueen baaritiskeineen ja palveluineen.
Lipunmyynti www.ticketmaster.fi
Majoituspaketit www.iskelmaparatiisi.fi