STOP THE PRESS!

Tom of Finland -elokuva avaa Göteborgin kansainväliset elokuvajuhlat

Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva on valittu Göteborgin kansainvälisten elokuvajuhlien kilpailusarjaan. Elokuva on myös valittu festivaalien avauselokuvaksi, mikä on suomalaiselle elokuvalle poikkeuksellista. Festivaalit järjestetään 27.1.–6.2.2017.

Pohjoismaiden johtava elokuvajuhla Göteborg International Film Festival julkisti tänään festivaalin avajaiselokuvat ja kilpasarjan elokuvat.

– On tärkeää löytää riittävän näkyvä tapa esittää elokuva ensimmäisen kerran julkisesti. Göteborg on Pohjoismaiden tärkein elokuvafestivaali ja erityisen hienoa on olla avauselokuvana, kommentoi yksi elokuvan tuottajista Aleksi Bardy, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan.

Göteborgin elokuvajuhlien avauselokuviin aiemmilta vuosilta kuuluu useita pohjoismaisia elokuvia, joista on tullut kansainvälisiä huippumenestyksiä, kuten Låt den rätte komma in ja Kon-Tiki.

Tom of Finland -elokuvan Suomen ensi-iltaa vietetään 24.2.2017 ja Ruotsissa elokuva on ensi-illassa viikkoa myöhemmin. Elokuvalle povataan menestystä myös naapurimaassa.

– Elokuvamme on kaunis ja melodramaattinen elämäkerta, joka on enemmänkin suuren yleisön elokuva kuin tyypillinen rouhea festarileffa. Siksikin pääseminen arvostetun festivaalin avajaiselokuvaksi on erityinen taputus olalle ja kunnianosoitus meille elokuvantekijöille, toteaa elokuvan ohjaaja Dome Karukoski.

– Touko Laaksonen oli kosmopoliitti, ja hän puhui suomen kielen lisäksi sujuvaa ruotsia, saksaa ja englantia. Hän matkusteli paljon ympäri maailmaa 1950-luvulta alkaen. Hänen taiteellaan on ystäviä kaikkialla maapallolla. Tom of Finland -elokuva tullaan jatkossa näkemään vielä monilla muillakin merkittävillä elokuvajuhlilla, Bardy lupaa.

Göteborg International Film Festival

Göteborg International Film Festival on Pohjoismaiden johtava elokuvafestivaali. Festivaaleilla nähdään sekä pohjoismaisia että kansainvälisiä teoksia, ja se toimii myös pohjoismaisten elokuvien ponnahduslautana maailmalle. Vuonna 2016 festivaaleilla nähtiin yhteensä 450 elokuvaa 84 eri maasta, ja festivaaleilla vieraili noin 30 000 henkilöä. Festivaaleilla järjestetään myös seminaareja, musiikkiesityksiä ja taidenäyttelyitä. Festivaalien 15 hengen ohjelmaryhmä työskentelee ympäri vuoden ja valitse festivaaleille laatuelokuvia kaikkialta maailmasta. Vuonna 2017 Göteborgin kansainväliset elokuvajuhlat täyttää 40 vuotta.

Elokuva Touko Laaksosen matkasta kansainväliseen menestykseen

Tom of Finland -elokuva on kaunis ja tunteikas kuvaus suomalaisen taiteilijan Touko Laaksosen matkasta kansainväliseen menestykseen. Elokuvassa Touko palaa kotiin rintamalta palveltuaan isänmaataan sodassa. Elämä rauhanajan Suomessa osoittautuu raskaaksi. Homoseksuaalisuus on laitonta, joten Touko joutuu salaamaan rakkaussuhteensa, mutta löytää kaipaamansa pakotien kuvataiteesta. Hän alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita ja estottomia, nahkavaatteisiin pukeutuneita homomiehiä. Piirrokset kuljettavat Toukon Berliinin kautta Los Angelesiin, jonka ennakkoluulottomassa ilmapiirissä Touko saa arvostusta taiteelleen. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratuista teoksista tulee paitsi hyvin suosittuja, myös ajattomia ja inspiroivia symboleita ja osa vallankumousta seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Elokuvassa Toukon rinnalla nähdään hänen elämänkumppaninsa Veli ja sisarensa Kaija.

Elokuvan päärooleissa nähdään Pekka Strang, Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky. Tuottajana toimii Helsinki-filmi ja levittäjänä Finnkinon elokuvalevitys.

Tom of Finland -elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Elokuvan virallinen traileri on katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/Fqh-hcQdRhE