STOP THE PRESS!

Lasten mediakasvatukselle kova tarve

Lapset & media – kasvattajan opas on julkaistu täysin uudistettuna helmikuussa vietettävän Mediataitoviikko-kampanjan alla. Uusi opas on vapaasti saatavilla verkossa sekä tilattavissa maksutta myös painettuna; ennakkotilauksia on postitettu jo yli 1000 kappaletta mm. päiväkoteihin ja kouluihin. Oppaan julkaisija on Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI, ja sen sisällöstä vastaavat KAVIn mediakasvatuksen asiantuntijat.

Lapset ja media -opas on tiivis katsaus mediaan osana perheiden elämää. Opas on suunniteltu kattamaan monia median ja sen käytön osa-alueita erityisesti kasvatuksen näkökulmasta. Siinä pureudutaan lasten käyttämiin mediasisältöihin ja niiden merkitykseen arjessa. Se on tarkoitettu erityisesti perheiden tueksi, mutta on hyvä lisä ja työkalu myös esimerkiksi päiväkotien, koulujen, kirjastojen ja kerhojen mediakasvatukseen. ”Medialla on merkittävä rooli lasten elämässä. Aikuisten ei tarvitse olla kaikessa mukana, mutta perusasioista kannattaa ottaa selvää”, toteaa KAVIn projektipäällikkö Lauri Palsa.

Tietotekstien aiheet vaihtelevat arjen mediamaailmasta ikärajoihin sekä median roolista harrastuksissa aina tietoturvaan, yksityisyyteen ja kriittiseen medialukutaitoon. Oppaaseen on lisäksi koottu hyödyllisiä vinkkejä, joiden avulla perheessä voidaan keskustella mediankäytöstä ja etsiä omaan arkeen sopivia tapoja nauttia mediasta. Oppaasta löytyy myös linkkejä lisätiedon äärelle.

Oppaan edellistä versiota, joka julkaistiin alun perin 2012 ja päivitettiin 2014, on jaettu jo noin 60 000 kappaletta ympäri Suomen, myös ruotsiksi ja englanniksi. Uusittua opasta on lähetetty ennakkotilausten perusteella jo yli 1000 kappaletta tilaajille. Vuonna 2015 oppaasta tuotettiin selkokieliset versiot suomeksi ja ruotsiksi. Nämä kieliversiot ovat edelleen saatavilla – uudistetun oppaan ruotsinkielinen ja englanninkielinen laitos ilmestyvät myöhemmin tänä vuonna.

Lapset & media – kasvattajan opas verkossa
kavi.fi/lapsetjamedia

Mediataitoviikko
Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Vuoden 2017 teema on ”Ihmisten Internet”. Mediataitoviikko suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä noin 50 kansallisen organisaation kanssa ja sitä koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI.
mediataitoviikko.fi