STOP THE PRESS!

Lusikantaivuttaja ja mentalisti Uri Geller Tampere-talossa huhtikuussa

Kuva: Glyn Ridgers

Maailman tunnetuin mentalisti Uri Geller saapuu esiintymään Suomeen huhtikuussa. Ajatusten lukemisesta, lusikoiden vääntämisistä ja seisahtuneiden kellojen käynnistämisistä 1970-luvulla maailmankuuluksi noussut Geller nähdään Tampere-talossa keskiviikkona 19. huhtikuuta. Esitys tulkataan suomeksi. Geller on lisäksi yleisön tavattavissa show’n jälkeen.

Uri Geller hämmästytti sadat tuhannet suomalaiset suorassa TV-lähetyksessä tammikuussa 1974, kun hän esitteli ällistyneelle studioyleisölle ja katsojille telepatiaa, lusikoiden taivutusta ja pysähtyneiden kellojen korjaamista. Tästä muodostui legendaarinen esitys, jonka monet yhä muistavat ja joka nosti Uri Gellerin nimen suomalaisten tietoisuuteen. Geller on nykyisin jo 70-vuotias, mutta kiertää yhä ahkerasti ympäri maailman esiintyen ja luennoiden. Hänen esityksensä, An Evening With Uri Geller, pitää sisällään Gellerin tunnetuksi tekemää ajatustenlukua, lusikoiden taivutusta ja kellojen käynnistystä, mutta myös keskustelua positiivisesta elämänasenteesta sekä terveydestä ja hyvästä mielenlaadusta.

– Luvassa on interaktiivinen esitys, jossa myös yleisöllä on tärkeä osansa. Katsojat ovat tervetulleita ottamaan mukaansa lusikoita ja rikkinäisiä kelloja ja kokemaan saman tunnelman kuin silloin 1970-luvulla. Nuo ovat olennainen osa ohjelmistoani ja tiedän, että yleisöni niitä odottaa. Mutta ennen kaikkea haluan motivoida ihmisiä ja tuoda heille esitykseni kautta mielenrauhaa, positiivisuutta ja iloa elämään, Uri Geller kertoo.

Geller on saanut lukuisia palkintoja, kuten vuonna 2012 Golden Grollan tunnustuksena taikuuden maailmalle antamastaan inspiraatiosta. Hän on myös saanut brittiläisen Star Foundationin palkinnon tunnustukseksi hyväntekeväisyystyöstään.

Ke 19.4.2017 klo 19 Iso sali
Uri Geller – An Evening with Uri Geller

Liput 32/36 €
Tuhto ja lippu 66 € sis. lipun ja kolmen ruokalajin menun Ravintola Tuhtossa