STOP THE PRESS!

Black Sheep – musta lammas (Black Sheep)

black_sheepOhjaus: ja käsikirjoitus: Jonathan King
Tuotanto: Philippa Campbell
Pääosissa: Nathan Meister, Danielle Mason, Peter Feeney, Tammy Davis, Glenis Levestam
Arvio: 2/5

Uudesta-Seelannista pärähtää aina silloin tällöin Suomenkin valkokankaalle elokuvia, kuuluisimpana näistä varmaan Lee Tamahorin taannoinen kassahitti Kerran Sotureita. Onpa maassa vuosien mittaan myös kuvattu yhtä ja toista Hollywood-rainaa ja Keskimaatakin maa on saanut esittää Tarussa Sormusten Herrassa. Nyt ensi-iltana karahtaa Black Sheep. Jonathan Kingin esikoisohjaus on kauhukomedia, jota kyllä katselee mutta jonka myös mielellään unohtaa.

Black Sheep leikittelee paitsi kauhukliseillä myös ironisoi Uuden-Seelannin mainetta. Ulkomaalaisissa vitseissähän useimmiten kuulee seelantilaisten olevan lampaiden kanssa pelehtiviä juntteja. Nyt ainakin lampaita piisaa. Kupletin juoni menee nimittäin niin, että Henry Oldfield palaa 15 kaupunkilaisvuoden jälkeen selvittämään asioita kotifarmille, jossa lampaita kaitsee hänen isoveljensä Angus. IT-nörtti Henryn paha lammasfobia ei yhtään tee muutenkin traumaattista tilannetta paremmaksi. Veljesten välit eivät koskaan ole olleet raudanlujat ja nytkin tilanne ajautuu nopeasti siihen, että Henry haistaa palaneen käryä. Sattumalta tilalla rynnäköi myös hörhö kettutyttö Experience, jonka kanssa Henry ryhtyy selvittämään karmeaa salaisuutta. Kyseessä ei nimittäin ole mikään tavallinen villakutomo vaan hurja geenimanipulointilaboratorio. Kohta farmi vilisee tappajalampaita, vai ovatko ne sittenkin ihmisiä…? Lopussa tapetaan kaikki ne, joita ei onnistuta parantamaan, lempi leiskuu ja lampaankare maittaa.

Black Sheep yrittää olla kauhua mutta ei onnistu. Black Sheep yrittää olla komediaa muttei juuri onnistu. Mitä se sitten on? Tavattoman lapsellinen pikkuelokuva, joka tarjoaa muutaman hupaisan kohtauksen muttei oikeastaan enempää. Ironia, jota elokuvan esittelytekstin perusteella ainakin itse oletin elokuvasta löytyvän viljalti, lervahtaa viimeistään puolivälissä kasaan kuin pannukakku. Voi mitkä ainekset tässä olisikaan olleet kasassa, jos olisi unohdettu kyseenalainen kauhun kanssa flirttailu ja painettu rohkeasti päin parodiaa. Tappajalampaista olisi herkullisimmillaan saatu aikaan muhkean sadistista farssia mutta nyt naurettavinta ovat vain erikoistehosteet ja kömpelö ote. Lammasefektit nimittäin mättävät aika lujaa mutta ehkä kökköys on tehty tarkoituksella ja koetettu saada naurut. Eipä nyt juuri naurata, ehkä hieman hymyilyttää.

Ohjaus ei sekään oikein ole alansa huippua. Monessa kohtaa leikkaukset pistävät ikävästi silmään eikä yleinen ote kaikessa hapuiluvuudessaan juuri eroa jonkin elokuvakoulun harjoitustyöstä. Kyllähän lampaat on kivasti saatu laumana liikkumaan mutta lieneekö siinä nyt isostikaan työtä, onhan moisia laumoja Seelanti väärällään. Tässä mainittuja joukkioita on kuvattu päivällä, yöllä, ilmasta, alhaalta, edestä ja takaa ja kuvia on käytetty paljon. Etenkin laajat laumakuvat, joissa myös uljaat merimaisemat loputtomine nummineen näkyvät, ovat visuaalisesti komeimman näköisiä kuvia, mitä tällä elokuvalla on tarjota. Sen sijaan lampaat lähikuvissa ovat rujon 3D-mäisiä. Mättävää on myös siellä täällä tarjoiltu pieru- ja alapäähuumori, jonka olisi joko voinut jättää kokonaan pois tai sitten lisätä sitä rajusti ja vetää koko elokuvan ikäluokitus taivaisiin. Nyt peräsuolipäästöt ja sekstailuvihjailut istuvat kokonaisuuteen kuin hajuvesi haggisille

Edes näyttelijät, valloittavaa Danielle Masonia lukuunottamatta, eivät oikein jaksa sytyttää eikä heille siihen ole aineksia annettukaan. Ainoa hymähdettävä otos löytyy, kun äksy hormonilammas goes Hohto eli leikkii Jack Nicholsonia, joka työntää päänsä oven läpi ja pälyilee tuhmana. Loppua kohden leffa muuttuu jopa tylsäksi ja vastenmieliseksi, etenkin kun loppuratkaisusta ei ole mitään epäselvyyttä. Lopun verilöylyn aikana voikin vaikka kirjoitella viikon ostoslistaa tai miettiä hyviä lampaanviulureseptejä. Onhan sitä siinäkin yhdelle elokuvalle.

Extroissa on hupaisia lyhyitä tarinoita elokuvan tekemisestä, lähinnä erikoistehosteiden vinkkelistä, ja hieman pidempiä erillisiä haastatteluja, joita on yhteensä 9 henkilöltä.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by IFC First Take, 2007