STOP THE PRESS!

Tom of Finland -elokuvalle arvostettu kriitikoiden FIPRESCI-palkinto

Tom of Finland -elokuva avasi näyttävästi Göteborgin kansainväliset elokuvajuhlat 27. tammikuuta, kun yleisö osoitti suosiotaan seisten usean minuutin ajan elokuvan päätyttyä. Myöhään lauantai-iltana pidetyssä palkintogaalassa elokuva palkittiin arvostetulla, elokuvakriitikoiden myöntämällä FIPRESCI-palkinnolla.

– FIPRESCI-palkinto on yksi hienoimmista palkinnoista, jonka taiteilija voi saada. Elokuvakriitikot ovat perinteisesti vaikeimmin puolelleen voitettava yleisö, varsinkin Tom of Finlandin kaltaisella elokuvalla, jonka muoto ja sielu ovat suuren yleisön elokuvaa. Olen valtavan otettu, sanoo elokuvan ohjaaja Dome Karukoski.

FIPRESCI-palkinnon tuomaristossa olivat mukaan Anjelika Artyukh, Venäjä (”Kino Iskusstvo”), Victor López González, Espanja (”Videodromo”, ”Cine Maldito”) ja Bodo Schönfelder, Saksa (”EPD-Film”). www.fipresci.org

Göteborg International Film Festival on Pohjoismaiden johtava elokuvafestivaali. Festivaaleilla nähdään sekä pohjoismaisia että kansainvälisiä teoksia, ja se toimii myös pohjoismaisten elokuvien ponnahduslautana maailmalle. Vuonna 2016 festivaaleilla nähtiin yhteensä 450 elokuvaa 84 eri maasta, ja festivaaleilla vieraili noin 30 000 henkilöä. Festivaaleilla järjestetään myös seminaareja, musiikkiesityksiä ja taidenäyttelyitä. Festivaalien 15 hengen ohjelmaryhmä työskentelee ympäri vuoden ja valitse festivaaleille laatuelokuvia kaikkialta maailmasta. Vuonna 2017 Göteborgin kansainväliset elokuvajuhlat täyttää 40 vuotta. www.giff.se