STOP THE PRESS!

E-kirjalainaus kasvoi lähes 40 prosenttia Helmet-kirjastoissa

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen e-kirjat olivat entistä suositumpia vuonna 2016. Lainausten määrä kasvoi 37 prosenttia ja e-kirjastossa tarjolla olevien teosten määrä kasvoi samassa suhteessa. E-lainauksen kehitys seuraa yleistä trendiä.
– Digitaaliset palvelut ovat tulleet entistä tutummiksi asiakkaille ja he ovat aikaisempaa valmiimpia käyttämään myös kirjaston e-palveluita, sanoo e-informaatikko Laura Kärpijoki Helsingin kaupunginkirjastosta.

Helmet-kirjastoilla on käytössä kaksi e-kirjapalvelua: kotimainen Ellibs sekä amerikkalainen OverDrive. Ellibsiä on tähän mennessä käyttänyt yhteensä 46 000 asiakasta eli 11 prosenttia aktiivisista Helmet-kirjastokortin käyttäjistä. Vuoden 2016 aikana palveluun tuli 15 000 uutta asiakasta.

Historiallinen romantiikka ja dekkarit luetuimpia

Eri nimekkeitä eli teoksia e-kirjapalveluissa oli vuoden lopussa 10 000. Määrä on 44 prosenttia suurempi edellisvuoteen verrattuna.

Helmet-kirjastojen Ellibs-kokoelman luetuimpien kirjojen listalla näkyy runsaasti dekkareita ja kotimaista viihdekirjallisuutta, mutta ykkösenä on paperistenkin kirjojen monivuotinen suosikki KonMari. OverDriven luetuimpiin ja toivotuimpiin kirjoihin kuuluvat historiallinen romantiikka ja fantasia. Äänikirjoissa suosituimpia ovat talousaiheiset elämäntaito-oppaat.

Myös e-lehtien lukeminen lisääntyi

Myös e-lehtien lukeminen kasvoi viime vuonna. Helmet-kirjastot tarjoavat asiakkaittensa käyttöön kaksi kansainvälistä lehtipalvelua (Zinio ja PressReader) ja yhden kotimaisen (ePress). Vuonna 2016 kokeiltiin myös etäkäytettäviä kotimaisia aikakauslehtiä eMagz-palvelussa.

– Kokeilu oli asiakkaiden keskuudessa suosittu ja osoitti, että tällaiselle palvelulle on kysyntää. Kirjaston ja kustantajien välinen yhteistyö on tärkeää, jotta uusia palveluita päästään kehittämään, Kärpijoki sanoo.

Luetuimmat suomenkieliset e-kirjat 2016 Helmet-kirjaston Ellibs-kokoelmassa

Marie Kondo: KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Pysähdy -olet jo perillä: 12 oivalluksen polku
Oskari Saari: Aki Hintsa – Voittamisen anatomia
Liza Marklund: Rautaveri
Leena Lehtolainen: Surunpotku
Paula Hawkins: Nainen junassa
Enni Mustonen: Ruokarouva
Enni Mustonen: Emännöitsijä
Outi Pakkanen: Helle
Jari Sarasvuo: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä
Helmet e-kirjasto on Pohjoismaiden suurin e-kirjasto

Pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet e-kirjastosta löytyy tuhansia kirjoja, sanoma- ja aikakauslehtiä sekä musiikkia, elokuvia, verkkokursseja ja tietokantoja.

E-kirjastoa pääsevät käyttämään Helmet-kirjastojen asiakkaat. Eri palveluihin kirjaudutaan kirjastokortin numerolla sekä itse valitulla pin-koodilla.

Kirjastokortin saa käymällä missä tahansa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastossa virallisen henkilöllisyystodistuksen kanssa. Alle 15-vuotias saa kirjastokortin huoltajan tai toisen täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella.