STOP THE PRESS!

Televisiovuosi 2016 oli ennätyksiä täynnä

Tv:tä katsottiin vuonna 2016 Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan lähes kolme tuntia (2 h 52 min) vuorokaudessa. Monella kanavalla rikottiin yleisöennätyksiä.
Television asema suomalaisperheissä pysyy vakaana ikään katsomatta. Kymmenen katsotuimman ohjelman joukossa korostuvat pitkät perinteet ja suoran lähetyksen taika. Urheilun ohella myös musiikki nousi Saara Aallon menestyksen myötä katsojatilastojen kärkeen.

Ylen kanavat keräsivät yhteensä 44,8 prosenttia, MTV:n kanavat 24,2 prosenttia ja Nelonen Median kanavat 16,6 prosenttia koko vuorokauden katseluajasta. Muiden kaupallisten tv-yhtiöiden asema on pysynyt edellisvuoteen verrattuna vakaana.

Kanavista TV1 kasvatti katseluosuuttaan edellisvuoteen verrattuna ja on edelleen katsotuin kanava keräten 28,1 prosenttia koko vuorokauden katseluajasta. Toiseksi katsotuin oli MTV3, jonka osuus katselusta oli 16,3 prosenttia.TV1:n osuus prime time -katselusta oli 24,8 prosenttia ja MTV3:n 20,6 prosenttia.

Vuoden 2016 katsotuin ohjelma oli perinteiseen tapaan TV1:n Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12. Ennen uutisia tullutta lähetystä katsoi keskimäärin 2 618 000 katsojaa, joka oli samalla ohjelman uusi katsojaennätys. Toiseksi eniten katsottiin TV1:n itsenäisyyspäivän tv-uutisia klo 20.30. Kolmanneksi katsotuimmaksi ohjelmaksi nousi MTV3:n jääkiekon MM-kisojen Suomi–Kanada-finaaliottelun 2. erä, jota katsoi 2 305 000 katsojaa.

Joukkueurheilun ohella katsojia kiinnosti myös kotimaisten viihdeartistiemme menestys maailmalla. MTV:n Subin suorana lähettämä X Factor UK:n finaalilähetys keräsi ennätysyleisön, 1 335 000 katsojaa. Ennätysyleisön tavoitti myös Nelosen Haluatko miljonääriksi? -viihdeohjelman helmikuun lopussa esitetty jakso 1 222 000 katsojalla. Miljoonakerhoon ylsi lisäksi Vain elämää -sarjan Suvi Teräsniskan päivä 1 043 000 katsojalla.

Usealla kanavalla rikottiin 2000-luvun kanavakohtaisia katsojaennätyksiä. Edellä mainittujen ohjelmien ohella ennätysyleisön saavuttivat myös YLE Teeman 6. tammikuuta lähetty Volga 30 päivässä (687 000 katsojaa), Heron 30. joulukuuta lähetetty elokuva Kummisetä II (209 000), Kutosen 15. helmikuuta lähetty 100 tunnin haaste (155 000), Friin 10. huhtikuuta lähetetty Hinnalla millä hyvänsä (71 000) sekä FOXin 26. tammikuuta lähetty The X-Files – Salaiset kansiot (279 000).

Finnpanel, MTV, Nelonen ja Yle ovat sopineet tv-mittauksen laajentamisesta siten, että mittauksen piiriin saadaan yhteismitallisesti myös Areenan, MTV Katsomon ja Ruudun katselu – ja samalla sopimusta jatketaan kolmella vuodella vuosiksi 2017–2019.

Tv-kanavien katseluosuudet ja viikkotavoittavuudet löytyvät osoitteesta http://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vuosi/share/viimeisin/.

Vuoden kohokohtia tv-kanavilta

Televisio on ajankohtaisen sisällön ja viihtymisen media. Areenan katsotuimmat ohjelmatyypit ovat kotimaiset draamasarjat ja lastenohjelmat.

– Isoja tapahtumia sekä tv:ssä että verkossa olivat viime vuonna mm. jalkapallon MM-kisat, Rion olympialaiset, USA:n presidentin vaalit ja Itsenäisyyspäivän ohjelmat. Keskusteluihin nousivat vuonna 2016 myös esimerkiksi MOT:n Panama-papereita käsitellyt jakso, Sekasin -draamasarjan mielenterveyschat nuorille sekä kotimainen rikosdraamasarja Sorjonen, kertoo Ylen päällikkö Eija Moisala.

MTV3 on koko perheen yhteinen elämyskanava, ja muut MTV:n vapaasti katsottavat kanavat kohdentavat tarjontaansa nuorille aikuisille (Sub) ja naisille (AVA).

– Lanseerasimme Koko ilta kotimaista -konseptin syksyllä ja saimme katseluosuutemme hienoon nousuun. MTV3 on ja pysyy suomalaiset laajimmin tavoittavana ja katsotuimpana kaupallisena kanavana. MTV3:n asema suomalaisten arjessa on vahva suositun uutis- ja urheilutarjonnan, päivittäisdraaman sekä koko perheen viihteen ansiosta. Kanavistamme Sub palvelee erityisesti 15–44-vuotiaita, jotka tavoitamme myös MTV Katsomossa. Salkkareista lähtöisin oleva Pihlajakadun tuhmat tädit -spin-off nousi suosituimmaksi vain netissä esitetyksi sarjaksi, avaa kanavan vuotta MTV Oy:n tutkimusjohtaja Taina Mecklin.

Nelonen toi televisioon ”nelipäiväisen viikonlopun” ja kyseli suomalaisten haluja ryhtyä miljonääriksi.

– Vuosi 2016 oli historiallisen menestyksekäs Nelonen Median televisiolle. Olimme markkinajohtaja monena kuukautena ydinkohderyhmässämme alle 45-vuotiaissa. Tähän menestykseen meidät siivitti nelipäiväinen viikonloppu, isot kotimaiset viihdeohjelmat ja systemaattinen yhteistyö yleisöä kiinnostavien tähtien kanssa. Kuin kirsikkana kakun päällä Haluatko miljonääriksi? teki Nelosella kaikkien aikojen katsojaennätyksen, Nelonen Median Insights & Planning Manager Kati Alijoki kertoo.