STOP THE PRESS!

Rakkauden tiloja – Avaa Sydämesi! näyttely Lottamuseossa aukeaa yleisölle ystävänpäivänä

Lottamuseon vuoden 2017 yhteistyökumppani on yhteisvastuukeräys. Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

Suomessa vuoden 2017 yhteisvastuuvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Pro-tukipiste ry:n, Rikosuhripäivystyksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa. Yhteisvastuuvaroin tuettava kansainvälinen työ keskittyy erityisesti konfliktien keskellä asuvien nuorten auttamiseen, jotta he pystyisivät rakentamaan kohtuullisen elämän, eivätkä joutuisi ihmissalakuljettajien ja ihmiskaupan uhreiksi.

Yhteisvastuu 2017 on Lottamuseolle luontainen yhteistyökumppani, sillä Lottamuseo esittelee 14.2.2017 avattavassa uudessa erikoisnäyttelyssään Rakkauden tiloja – Avaa Sydämesi! Suomen evakuointeja vuosina 1939-1945 nimenomaan vapaaehtoisen hyväntekeväisyystyön näkökulmasta. Näyttely kertoo vapaaehtoisista avustusjärjestöistä ja niiden työn suuresta merkityksestä yhteiskunnan poikkeusoloissa. Tämä vaaaehtoistyö loi pohjan monelle nykyisistä avustustyön muodoista.

Suomen Huolto aloitti Kansanapu-nimisen keräyksen vuonna 1942 tunnuslauseella ”Kansalta kansan hyväksi”. Lotta Svärd -järjestö osallistui Kansanavun sodan aikaisiin keräyksiin. Keräysvaroilla tuettiin muun muassa sotainvalideja, sotaleskiä, sotaorpoja ja kotinsa menettänyttä siirtoväkeä. Keräystoimintaa jatkettiin sodan ajan ja vielä sen päätyttyäkin vuoteen 1949 saakka, jonka jälkeen Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliitto perusti Yhteisvastuukeräyksen. Yhteisvastuukeräykselle oli yhteiskunnallista tilausta, sillä samanaikaisesti kun Kansanapukeräys lakkautettiin, koetteli Itä- ja Pohjois-Suomea ankarat katovuodet.

Lottamuseon ja Yhteisvastuu 2017 yhteistyö käynnistyy Rakkauden tiloja – Avaa Sydämesi! – näyttelyn avajaisilla tiistaina 14.2. 2017. Näyttelyn avajaisia vietetään Lottamuseolla klo 10-17. Museon näyttelyihin on vapaa pääsy koko päivän. Lottakanttiinissa lanseerataan Yhteisvastuu 2017 leivos, jonka tuotto ohjataan Yhteisvastuu -keräykseen. Lottamuseolla paikalla koko päivän Tuusulan seurakunnan edustajia esittelemässä Yhteisvastuu 2017 teemoja.

Lottamuseon erikoisnäyttely Rakkauden tiloja – Avaa Sydämesi! on osa suurempaa Rakkauden tiloja -hanketta, jossa on mukana Lottamuseon lisäksi Hotelli- ja ravintolamuseo, Teatterimuseo ja Vantaan kaupunginmuseo. Rakkauden tiloja – hanke on osa Suomi 100 -ohjelmaa.

Neljässä uusmaalaisessa museossa Hotelli- ja ravintolamuseossa, Lottamuseossa, Teatterimuseossa ja Vantaan kaupunginmuseossa mietittiin, miten niissä haluttaisiin juhlistaa 100-vuotiasta Suomea. Monesti itsenäisyyttä juhlistetaan muistelemalla sotia tai valtiomiehiä, mutta museot halusivat tehdä jotain erilaista. Syntyi Rakkauden tiloja -hanke, jossa fokuksessa on rakkaus ja välittäminen eri näkökulmineen. Hanke kuuluu Suomi100-ohjelmaan. Hankemuseot esittelevät rakkauden ja välittämisen tematiikkaa erikoisnäyttelyissään, kukin museo omasta näkökulmastaan käsin. Museoiden näyttelyt ovat: Hotelli- ja ravintolamuseon Nautinnon nälkä, Lottamuseon Avaa sydämesi!, Teatterimuseon Näytelty rakkaus ja Vantaan kaupunginmuseon Tunteiden kiitotiellä aukeavat ystävänpäivänä 14.2.2017.