STOP THE PRESS!

Haloo Helsinki! ja muut uudet kiinnitykset Tikkurila Festivaalille

Kesän 2017 Tikkurila Festivaalin artistilista on vahvistunut uusilla nimillä. Festivaalin ohjelmassa tullaan näkemään aiemmin julkistettujen artistien lisäksi Haloo Helsinki!, Pete Parkkonen, Teflon Brothers, Ellinoora, Jukka Poika, Roope Salminen & Koirat sekä Irina.

Kaiken kaikkiaan Tikkurila Festivaalilla on edessään historiansa suurimmat tuotannot. Perjantain pääesiintyjänä kuullaan Profeettoja (Cheek & Elastinen), jotka tekevät kesän ainoan pääkaupunkiseudun festarikeikkansa Tikkurilan Hiekkaharjussa. Aiemmin festivaalin esiintyjiksi ovat varmistuneet Vesala, SANNI, Mikael Gabriel, Antti Tuisku, JVG, Kaija Koo, Happoradio ja Apulanta.

Tikkurila Festivaali on tullut tunnetuksi paitsi kotimaan kovimpien kärkiartistien keikoista, myös panostuksesta omaperäiseen oheisohjelmaan ja elämyksellisiin puitteisiin. Suomen suurimpia kesähäitä tanssitaan tänäkin vuonna Tikkurilassa, kun huippusuosion saavuttanut Asokotien Festarihäät palaa päälavan ohjelmaan perjantaina 21.7.2017. Viime vuonna festarihääpariksi haki useita kymmeniä pariskuntia ja valitut viisi ehdokasparia keräsivät yhteensä noin 14 000 yleisöääntä. Tämän vuoden festarihääparin haku alkaa huhti-toukokuussa onnellaonosoite.fi-sivustolla.

Festivaalin perustaja Jan Grehn luottaa tapahtuman vetovoimaan. ”Tavoitteenamme on rikkoa viime vuoden yleisöennätys, eli 20 000 kävijää, mutta emme missään nimessä halua kasvaa holtittomasti, vaan rakentaa laadukkaan ja ainutlaatuisen festivaalikokemuksen jokaiselle kävijällemme,” Grehn kertoo.

 

Tikkurila Festivaalin info: 

Tikkurila Festivaali vietetään 21.–22.7.2017 Vantaan Hiekkaharjussa. Talvihintaiset liput (alkaen 60 €) ovat saatavilla 28.2.2017 saakka Lippupisteestä ja Tiketistä. Yritysvieraille tarjotaan Business VIP -paketteja, joita voi tiedustella osoitteesta myynti@tikkurilafestivaali.fi. Festivaaliohjelmassa on kotimaan kovimpia artisteja sekä yllätyksellisiä ohjelmanumeroita kuten Suomen suurimmat festarihäät. Festivaali panostaa erityisesti tunnelmaan, elämyksellisyyteen ja vastuullisuuteen. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.