STOP THE PRESS!

”Hiihto ja lääkitys kuuluvat yhteen” – uutuuskirja kertoo hiihtodopingin koko tarinan

Kun kuuden suomalaishiihtäjän suoritukset hylättiin Lahden MM-kisoissa 2001 dopingrikkeen vuoksi, paheksujia riitti presidenttiä myöten. Hiihdon lääkehuolto on kuitenkin ilmiönä yhtä vanha kuin kilpahiihtokin, kertoo 10.2. julkaistava kirja Suomalainen hiihtodoping – Punssia, pillereitä ja punasoluja.

Erkki Vettenniemen kirjoittama kirja kertoo ensimmäistä kertaa hiihdon lääkehuollon koko tarinan. Edes vuonna 1889 alkaneessa Oulun Hiihdossa ei kamppailtu vain kansallishengen voimalla: kilpahiihtäjät käyttivät alusta asti viinapiristeitä. Tehdasvalmisteiset piristeet omaksuttiin 1930-luvulla, ja kirjan mukaan eräskin suomalainen mestarihiihtäjä käytti piristeitä ”kuin aspiriinia”.

Epo-hormonin käytössä Suomi oli ensimmäisten urheilumaiden joukossa. Hiihtoliiton kampanja ”veridopingia” vastaan johti epo-hormonin kieltämiseen vuonna 1988. Samalla Hiihtoliitto kuitenkin viritti opetusministeriön rahoittaman veritestihankkeen, jonka varjolla epoa saatiin hiihtäjien käyttöön. Kirja kertoo myös dopingtestien historiasta: Lahden eri vuosien MM-kisojen dopingtestit paljastuvat ”tehottomaksi valekontrolliksi”.

Kirja paljastaa, mikä on totuus epo-hormonipullosta olympiavoittajan pöydällä, ja miksi muuan lääkärinlaukku siepattiin helmikuussa 2001. Hiihtolääkinnän pitkä historia asettaa jatkuvan dopingkuohunnan oikeisiin mittasuhteisiin: myös Lahti 2001 on pitkässä, värikkäässä tarinassa vain yksi pieni episodi.

Kirjan kirjoittaja Erkki Vettenniemi toteaa kirjan todistavan ainakin kaksi asiaa: ”Hiihto ja lääkitys kuuluvat yhteen, ja suorituskyvyn kaikenasteinen manipulointi on luovuttamaton osa hiihtoa. Tämä voitiin vielä jokunen vuosikymmen sitten todeta avoimesti. Yritykset hillitä teholääkitystä ovat sitä vastoin keinotekoisia ja ennen kaikkea tehottomia. Kilpailutilanne olisi rehdimpi, jos hiihdossa ja muussakin urheilussa palattaisiin juurille eli annettaisiin pissapoliisille potkut.”

Erkki Vettenniemi on historioitsija ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän on julkaissut muun muassa Suomalaisen kestävyysjuoksun historian (SKS 2014), Lahden ansan (2012) ja kirjoituskokoelman Hiihto ja häpeä (2010).

Erkki Vettenniemi
Suomalainen hiihtodoping
Punssia, pillereitä ja punasoluja
264 sivua | SKS 2016