STOP THE PRESS!

Juha Tapio, Jari Sillanpää, Laura Voutilainen ja Lauri Tähkä valtaavat Helsingin Jäähallin lavan elokuussa

Elokuun alussa Helsingin Jäähallissa järjestettävä Eläköön Helsinki –konsertti tuo samalle lavalle neljä kotimaisen musiikin kirkkaimpiin kuuluvaa tähteä. Illan aikana suurimmat hittinsä esittävät vuoden 2017 aikana vain harvakseltaan esiintyvä Juha Tapio, viimeisimmillä hiteillään platinaa myynyt ja keikoistaan ylistävää palautetta saanut Lauri Tähkä, kevään Vain Elämää –ohjelmassa mukana oleva Laura Voutilainen sekä suomalaisten kestosuosikki Jari Sillanpää. Konsertin liput ovat myynnissä Ticketmasterissa.
Eläköön Helsinki –konsertissa kukin artisti esittää parhaat palansa omasta tuotannostaan yhdessä oman bändinsä kanssa ja yhdellä lipulla onkin siis mahdollisuus päästä nauttimaan monen tähtiartistin suosituimmista kappaleista saman illan aikana. Eläköön Helsinki on kuin minifestivaali hyvien yhteyksien päässä, elävän musiikin lisäksi jäähallilla voi nauttia baarien ja ravintoloiden antimista. Eläköön Helsinki -konsertti on samalla myös Vermossa järjestettävien kuninkuusravien iltajuhla ja kahden päivän ravipassi sisältääkin sisäänpääsyn myös Eläköön Helsinki –konserttiin. Ravipassit myy Lippupiste.
KONSERTTI:

Eläköön Helsinki

LA 05.08.2017 klo 18:00 – 02:00

Helsingin Jäähalli

Esiintyjät: Juha Tapio, Lauri Tähkä, Laura Voutilainen ja Jari Sillanpää

Liput: 39,50 € (sis palvelumaksun), liput myynnissä Ticketmasterissa. Ikäraja K18