STOP THE PRESS!

Elvis, Love Records ja Euroviisut Tampere-talon keväässä

Laulajasuuruus Elviksen muistoa kunnioitetaan 18.4. olevassa konsertissa. Päälaulajana esiintyy legendan kaksoisolento Dwight Icenhower. Levy-yhtiö Love Recordsin 50-vuotista taivalta juhlitaan puolestaan 22.4. kotimaisten huippuesiintyjien kanssa. Diandra ja Marion Rung tulkitsevat 6.5. euroviisuklassikoita eri vuosikymmeniltä. Myös yleisö pääsee yhtymään lauluun konsertissa, jonka orkesteri on koottu Pirkanmaan musiikkiopiston soittajista.

Elviksen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Ympäri Eurooppaa hurmannut ja ylistäviä arvioita saanut konserttikiertue, An Evening with Elvis – Friends and Original Musicians, pysähtyy myös Tampere-talossa.  Alkuperäisen Elvis-tunnelman takaavat Dwight Icenhower sekä Elviksen kanssa esiintyneet Bob Lanning ja lauluryhmä The Sweet Inspirations. Illan yhteydessä järjestetään meet & greet -tilaisuus, jossa yleisö pääsee mm. tapaamaan Elviksen tunteneita muusikoita.

– Emme halua synkistellä ja muistella Elviksen viimeisiä vuosia, vaan ennemminkin juhlia hänen musiikillista perintöään. Elviksen musiikki koskettaa yhä tänäkin päivänä, kertoo kiertueen tanskalainen tuottaja Arjan Deelen.

Love Recordsia juhlistava LOVE50-konsertti marssittaa lavalle pitkän linjan kotimaisia artisteja. Esiintyjinä ovat Eija Ahvo, Sinikka Sokka, Maarit ja Sami Hurmerinta, Mikko Alatalo, Pepe Willberg, Freeman, Harri Saksala, Pelle Miljoona ja Jukka Gustavson. Illan musiikista vastaa Rakkaus-orkesteri sekä Jousiorkesteri Triosis kapellimestarinaan Lasse Sakara.

Euroviisuhitit täyttävät Tampere-talon toukokuussa, kun Pirkanmaan musiikkiopiston soittajista koostuva PMO Pops -viihdeorkesteri tulkitsee yli 20 hittiä eri vuosikymmeniltä. Iltaa tähdittävät iki-ihana Marion Rung, valovoimainen Diandra sekä Pirkanmaan musiikkiopiston upeat solistit. Illan kapellimestareina ovat Saku Järvinen ja Lauri Pulakka.

An Evening with Elvis
Ti 18.4. klo 19 Iso sali
www.tampere-talo.fi/eveningwithelvis

LOVE50 Love Records -juhlakonsertti
La 22.4. klo 19 Iso sali
www.tampere-talo.fi/love50

Lauletaan yhdessä EUROVIISUJA!
La 6.5. klo 19 Iso sali
www.tampere-talo.fi/euroviisut

 

Lisätietoja