STOP THE PRESS!

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit julkaisevat yhteislevyn maaliskuun lopussa

Svart Records julkaisee 31.3.2017 Kauko Röyhkän ja Severi Pyysalon yhteisalbumin Turmion suurherttua.  Levyn tuotantoprosessin voidaan katsoa alkaneen jo kymmenen vuotta sitten, kun Röyhkä muutti Helsingistä Turkuun.
– Yksi ensimmäisistä tyypeistä, joihin tutustuin uudessa kotikaupungissa, oli Severi Pyysalo. Kävin kuuntelemassa hänen Mokners-trioaan ja ehdotin yhteistyötä. Severi teki jatsahtavat sovitukset muutamista vanhoista biiseistäni. Muutama vuosi kului, ja jossain vaiheessa levyttäminen otettiin taas esille. Lähetin Severille kolmisenkymmentä tekstiä, joista hän rumpali Jussi Lehtosen kanssa valitsivat muutamia ja ryhtyivät säveltämään.

Pyysalolle yhteistyö on ollut kuin hyppy tuntemattomaan, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ollut aikaisemmin säveltänyt laulumusiikkia – lukuuottamatta klassisia liedejä ja runobiisejä Vesa-Matti Loirille. Röyhkän mukaan projektin paraspuoli on ollut yllättävien elementtien ja erilaisten muusikoiden kohtaaminen.
– Iloinen yllätys oli sekin, että Maarit, jota arvostamme tosi paljon laulajana, ilmoittautui mukaan vierailevaksi solistiksi. Räätälöimme hänelle kaksi soolobiisiä, Severi teki ensin sävellykset ja minä lisäsin niiden tunnelmaan sopivat lyriikat. Severin ja Jussin biisit ovat yllättävän tarttuvia ja melodisia, tyylilajiltaan avantgardepoppia. Sen sijaan, että olisimme toistaneet samaa vanhaa olemme kyenneet luomaan jotain uutta. Turmion suurherttua on levy, josta me tekijät olemme hyvin ylpeitä.

Richard Larvanto on ohjannut levyn ensimmäisestä singlestä Seuraavana Sanzibar videon, joka löytyy osoitteesta musiikkilehti Soundin verkkosivuilta sekä Svart Recordsin YouTube-kanavalta osoitteissa:
https://www.youtube.com/watch?v=TnVGvgR4c4Q&feature=youtu.be

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit viettävät levyjulkaisujuhlaa Helsingin Tavastia-klubilla 22.3.2017. Ennakkoliput myy Tiketti ja ne tulevat myyntiin maanantaina 20.3. kello 09.00

Smackthejack toivottaa lukijoilleen erinomaista juhannusta! Palaamme asiaan taas 26.6.