STOP THE PRESS!

Tom of Finland viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva

Disneyn animaatio Vaiana sai 19 019 teatterikävijää (yhteensä 63 986) ja oli toistamiseen viikonlopun katsotuin elokuva. Kotimainen ensi-ilta Tom of Finland (levitys: Finnkino 120 salissa) ei jäänyt ykkössijasta kauas. Dome Karukosken ohjaus keräsi viikonloppuna peräti 18 713 kävijää. Elokuva kertoo suomalaisen kuvataiteilijan Touko Laaksosen matkasta kohti kansainvälistä menestystä. Tom of Finland on tarina miehestä, jonka taide muutti maailmaa. Pääosissa nähdään Pekka Strang, Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky. Lego Batman elokuva oli listan kolmas 10 868 katsojalla (yhteensä 73 936).

Kotimaisista seuraavaksi eniten katsojia sai Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen, joka sijoittui listan viidenneksi 9 367 kävijällä (yhteensä 168 391). Listan kymmenes oli Toivon tuolla puolen 3 712 katsojalla (yhteensä 34 316). Intialais-suomalainen yhteistuotanto Machines (levitys: PEK 10 salissa) jäi listan ulkopuolelle 303 katsojalla. Rahul Jainin ohjaamassa dokumentissa seurataan Intian Gujaratissa sijaitsevan suuren tekstiilitehtaan toimintaa, jossa kankaita painetaan kuin puoli vuosisataa sitten.

Viikonlopun muut ensi-illat olivat Kenneth Lonergan ohjaama Manchester by the Sea (levitys: Disney 5 salissa) ja Peter Bergin Ajojahti (levitys: Nordisk Film 22 salissa). Ensimmäiseksi mainittu elokuva kertoo talonmiehestä jonka elämä muuttuu, kun hän palaa kotikyläänsä teini-ikäisen veljenpoikansa huoltajaksi. Pääosissa ovat Casey Affleck, Michelle Williams ja Lucas Hedges. Tositapahtumiin perustuva Ajojahti kertoo kaupunkilaisten rohkeudesta taistella kauhua ja terroria vastaan Bostonin maratonille tehdyn pommi-iskun jälkeen. Pääosissa ovat Mark Wahlberg, John Goodman ja Kevin Bacon.

Tällä viikolla nähdään yksi kotimainen ensi-ilta. Perjantaina 3.3. teatterilevitykseen lähtee Jouni Hiltusen ohjaama luontodokumentti Matka merelle.

 

Ensi-ilta Katsojat 24.2. – 26.2. Katsojat yhteensä
1 Vaiana 17.2.2017 19 019 63 986
2 Tom of Finland 24.2.2017 18 713 19 886
3 Lego Batman elokuva 10.2.2017 10 868 73 936
4 Fifty Shades Darker 10.2.2017 9 709 103 125
5 Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen 27.1.2017 9 367 168 391
6 La La Land 13.1.2017 9 019 178 726
7 John Wick: Chapter 2 10.2.2017 4 428 25 123
8 T2 Trainspotting 17.2.2017 4 354 16 949
9 Moonlight 10.2.2017 4 017 21 475
10 Toivon tuolla puolen 3.2.2017 3 712 34 316
11 Manchester by the Sea 24.2.2017 3 207 3 207
12 A Cure for Wellness 17.2.2017 2 345 7 031
13 Ajojahti 24.2.2017 1 836 1 836
14 Lion 3.2.2017 1 462 18 050
15 Sing 23.12.2016 1 400 217 393
16 Rings 3.2.2017 1 337 23 977
17 Silence 17.2.2017 810 3 693
18 Ihmeotukset ja niiden olinpaikat 23.11.2016 732 225 538
19 Rogue One: A Star Wars Story 14.12.2016 655 345 172
20 Arrival 2.12.2016 598 65 361
Lähde: Suomen Filmikamari ry