STOP THE PRESS!

Performanssi- ja esitystaiteeseen 53 000 euroa

Esittävien taiteiden toimikunta ja Taiteen edistämiskeskus tukevat performanssi- ja esitystaiteen tapahtumia, produktioita ja muita hankkeita 53 000 eurolla.

Esittävän taiteen kohdeapurahan sai 10 hakijaa lähinnä erilaisten produktioiden toteuttamiseen. Hakijamäärä kasvoi, mikä kertoo esitystaiteen voimakkaasta kehityksestä. Hakijoita oli kaikkiaan 58, kun vuosi sitten kohdeapurahaa haki 34 esitystaiteilijaa.

Esitystaiteen avustusta haki seitsemän yhteisöä, kuten edellisenä vuonnakin. Taike tukee Esitystaiteen keskuksen kansainvälistymishanketta 8 000 eurolla.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää näyttämötaiteen, performanssi- ja esitystaiteen, sirkustaiteen sekä tanssitaiteen apurahoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

 

Performanssi- ja esitystaiteen erityisavustukset

Esitystaiteen keskus ry, Helsinki, 8 000 €
SZENEfrei-kansainvälistymishankkeen toteuttamiseen

 

Kohdeapurahat, yhteensä 45 000 €

Haapala Sami Henrik, Helsinki, 5 000 €
uuden esitystaideryhmän perustamiseen

Haapalinna Sini, Kauniainen, 4 500 €
taidetta ja tiedettä yhdistävän projektin toteuttamiseen

Jantunen Laura, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Wasted teoksen toteuttamiseen

Jukola Tuukka, Mikkeli, 8 000 €
Sensing Feeling Bicycle Community -työryhmälle kaupunkeja kiertävän pyöräilyteoksen toteuttamiseen

Kilpeläinen Raisa, Helsinki, 6 000 €
esitystapahtuman taiteilijavierailuihin

Mas Christelle, Oulu, 1 500 €
väkivallan pelkoa ja seurauksia tutkivan hankkeen toteuttamiseen

Mustonen Maija, Helsinki, 4 000 €
Hoitoja-teoksen parissa työskentelyyn

Rejström Tom, Helsinki, 2 000 €
för kostnader av Best of killing -föreställning

Salo Seija-Leena, Turku, 2 000 €
työryhmälle esityksen toteuttamiseen

Salvesen Alexander, Helsinki, 4 000 €
työryhmälle Mindscapes Landscapes kiertueteoksen toteuttamiseen