STOP THE PRESS!

Mikko Kuustoselle suuren kysynnän vuoksi kolmas konsertti Savoy-teatteriin

Tänään uuden ”Agricolankatu 11” -albuminsa julkaisevalle Mikko Kuustoselle on saatu varmistettua tänään huikean kysynnän johdosta vielä yksi konsertti Savoy-teatteriin kahden loppuunmyydyn konsertin lisäksi. Lisäkonsertti toteutuu Savoy-teatterissa maanantaina 20. maaliskuuta ja lipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa tänään. Ensi viikolla Järvenpäästä käynnistyvän konserttisalikiertueen konserteista peräti neljä on jo loppuunmyytyjä.

Kahdella platina- ja kuudella kultalevyllä palkittu Mikko Kuustonen julkaisee tänään uuden sooloalbumin kymmenen vuoden tauon jälkeen. ”Agricolankatu 11” -nimisen levyn ensimmäisenä singlenä on julkaistu jo radiohitiksi noussut ”Anna mennä Anna” -kappale. Yksitoista uutta kappaletta sisältävällä albumilla kuuluu niin Mikon pitkäaikainen kokemus artistina kuin into uuden äärellä. Kuustosen kyky kertoa tarinoita on yhä ennallaan ja levyn soundimaailma on päivittynyt juuri sopivasti 2010-luvulle. Oman lisänsä musiikin hehkuun tuo Mikon uusi bändi, joka lähtee mukaan myös kiertueelle: Riku Karvonen (kitara), Pauli Halme (kitara), Juha Kuoppala (koskettimet), Jaakko Kämäräinen (basso), Mikko Kaakkuriniemi (rummut) ja Mirkka Paajanen (taustalaulu). Uusien kappaleiden lisäksi kiertueella kuullaan Mikon rakastetuimpia hittejä vuosien varrelta.

Mikko Kuustonen – kevään 2017 konsertit:

Ke 8.3. Järvenpää-talo, Järvenpää (loppuunmyyty!)
Pe 10.3. Hyvinkääsali, Hyvinkää (loppuunmyyty!)
La 11.3. Verkatehdas, Hämeenlinna
Ti 14.3. Tampere-talo, Tampere
Ke 15.3. Sibeliustalo, Lahti
To 16.3. Jyväskylän Paviljonki, Jyväskylä
Su 19.3. Kuopion Musiikkikeskus, Kuopio
Ma 20.3. Savoy-teatteri, Helsinki LISÄKONSERTTI!
Ti 21.3. Savoy-teatteri, Helsinki (loppuunmyyty!)
Ke 22.3. Savoy-teatteri, Helsinki (loppuunmyyty!)
La 25.3. Logomo, Turku

Liput ja lisätiedot: www.livenation.fi